lauantai 6. joulukuuta 2014

Osa 9. Bileratsia

Osaa pukkaa, osaa pukkaa. Tai no, enpä nyt tiedä voiko noin varsinaisesti sanoa, kun melko hiljaista täällä on pidellyt monta kuukautta. Uutta osaa en voi luvata enne joulua, mutta uskoisin että joululomalla on aikaa kuvailla. Ja minulla on jo ensi osan alku kuvattuna! Uskomatonta :P Nyt osaa lukemaan, pakolliset pahoittelut osan puutteista tulevat sitten lopussa! :)

EDIT 7.12// Eilen tuli näemmä muutama ajatuskatko, mikä näkyi tekstissä :'D Jos joku ihmetteli keskeneräisiä lauseita, olen korjannut ne!

Fergie - A Little Party Never Killed Nobody

VIIMEKSI TAPAHTUNUTTA: Nora järjesti Joan-tädin talossa menestyksekkäät kotibileet, joissa viina virtasi ja tunteet kuohuivat. Dannylla ja Jolenella oli paha riita. Bileitä seuraavana aamuna Nora sai kuulla Macadamialta, että Danny ja Jolene olivat eronneet. Jolene järjesti kohtauksen ostarilla ja raivosi Dannyn lisäksi myös Noralle ja koko muulle jengille. Myöhemmin Danny pyysi Noraa treffeille Brighton Place -ravintolaan. Illan päätteeksi Danny ajoi Nora kotiin ja he päätyivät sänkyyn.
    Aiemmin Joan-täti oli kertonut Noralle menneisyydestään. Hänen lupaava malliuransa oli katkennut raskauteen ja keskenmenoon. Nora on tavannut Macadamian kotona tämän isän, entisen rokkitähden Tony Zaloumiksen.

***

***

"Perjantaina on Jenkinsin bileet", Danny sanoi rikkoakseen pitkäksi venähtäneen hiljaisuuden.
   "Mitä luulet, tuleekohan Ämmä sinne?" Rob kysyi.
   "Tulee se, se on ryöminy luolassaan jo tarpeeks kauan", Macadamia totesi. "Kohta sen on pakko luikerella esiin, tai jengi luulee, että siltä alkaa ote lipsua."

"Voi hemmetti, mä en jaksais sitä yhtään!", Nora sanoi ja heilutteli toista jalkaansa levottomasti puolelta toiselle.
   "Älä sä Jolenesta välitä, muru, ei se sulle mitään mahda", Danny sanoi Noralle saaden tämän hymyilemään.

Jengi oli enemmän tai vähemmän hajonnut Dannyn ja Jolenen eron jälkeen. Jolene oli lähtenyt ja vienyt Annen mukanaan. Ted oli hävinnyt kuvioista pian sen jälkeen, "liikkui eri porukoissa", kuten Rob oli sanonut. Jäljelle olivat jääneet enää Nora, Macadamia, Rob ja Danny, jotka hengailivat entistä useammin yhdessä. Nora ajatteli, että näin oli oikeastaan parempi. Hänen ei tarvinnut sietää Jolenea, eikä hän ollut enää mikään tulokas, vaan jengin täysivaltainen jäsen. Uuden jengin, paremman jengin. Sitäpaitsi kaikkein tärkeintä oli Danny.

"Jotain Jenkinsin tuttuja tulee sinne", sanoi Macadamia. "Kuulemma jopa se sen diilerikaveri on tulossa."
   "Oho, sitä ei usein näy täälläpäin", Danny huomautti.
   "Jenkins varmaan ostaa siltä jotain" Macadamia sanoi mietteliäänä. "Ja se tulee tuomaan ne kamat. Ei se muuten tänne tulis."


"Hyvällä tuurilla se heittää meillekin parit sätkät", Rob innostui. "Tulis vähän lisää fiilistä niihin bileisii!"
   "Jenkins myy ne eteenpäin joka tapauksessa", Danny sanoi. "Mut kallista tulee olemaan. Oon kuullu mitä jengi puhuu siitä diileriäijästä, se ei oo mikään pikkutekijä."

Hetken päästä Macadamia nousi. "Anyways, mä voisin lähteä pienelle uinnille. Kiinnostaaks ketään muuta?" hän kysyi.
   "Joo, itekin vois vähä viilentyä. Johtuuks tää kuumuus musta, vai häh?" Rob virnuili ja iski Macadamialle silmää.
   "Helvetti, kun sä olet hauska", tyttö heitti takaisin.

"Ai saatana, tää polttaa!" Macadamia rääkäisi otettuaan muutaman askeleen kuumalla hiekalla. Hän horjui ja otti tukea Robin käsivarresta. "Älä naura, idiootti!"
























Toisten huudot sekoittuivat aaltojen kohinaan ja veden loiskeeseen. Danny tuli lähemmäs Noraa, hiekka rahisi hänen allaan.
   "Sä olet kaunis, muru", hän kuiskasi ja hiveli Noran selkää.

Nora sulki silmänsä. Hän halusi haistaa Dannyn tuoksun ja suolaisen meriveden, kuulla aaltojen pauhun ja lokkien huudot, tuntea ihollaan poikaystävänsä kädet ja kuuman auringon. Hän kiersi sormeaan Dannyn hiuskiehkuran ympärille ja tunsi tämän kuuman hengityksen kaulallaan. Tätä on olla onnellinen, hän ajatteli. Oli ihanan kesäinen päivä.

***

Nora palasi myöhemmin iltapäivällä rannalta ja huomasi Joan-tädin istumassa olohuoneessa. Hän oli unohtanut, että Joanilla oli vapaapäivä. Nora yritti pyyhkiä hiekkaa vaatteistaan. Joan oli syventynyt kirjaansa, ja Nora toivoi pääsevänsä pujahtamaan yläkertaan tämän huomaamatta.
























Joan täytyi kuitenkin kuulla Noran askeleet, sillä hän sulki kirjansa ja nousi ylös sohvalta tervehtimään Noraa.
   "Moi, mulla on tänään vapaa", Joan hymyili. "Jäisitkö juttelemaan mun kanssa vähän?"


Nora huokaisi ja istui alas. Kosteat bikinit tarttuivat kiinni sohvaan. Hän ei osannut kuvitella, mistä Joan haluaisi hänelle puhua. Ellei, Nora ajatteli ja nielaisi, se ole saanut mua kiinni jostain. Vaikka eihän hän mitään pahaa ollut tehnyt. Ainakaan mitään erityisen pahaa.
   "No oliko sulla jotain asiaa?" Nora töksäytti ehkä hieman töykeämmin kuin oli aikonut.

"Niin", Joan-täti aloitti epävarmasti. "Me ei olla kunnolla nähty pitkään aikaan. Mulla on ollut paljon töitä tietysti... Mutta säkään et ole iltaisin paljon kotona. Mä ajattelin, että olisi varmaan hyvä varmistaa... Miten sulla menee? Onhan kaikki hyvin?"

"Ei sun tarvi ruveta mua vahtimaan, mä pärjään loistavasti", Nora totesi lyhyesti.
    "Sun äitis soitti mulle. Se oli huolissaan, sä et kuulemma ollut vastannut sen puheluihin tai viesteihin", Joan sanoi hitaasti. "Mun mielestä sun pitäisi pitää siihen yhteyttä, se on kuitenkin -"



"Siis mitä?!" Nora huudahti.  "Äiti ite päätti lähteä jonnekin helvetin Afrikkaan ja lähettää mut tänne! Että nyt on turha itkeä perään, jos mä en kirjottele sille jotain sähköposteja koko ajan. Mulla on ihme kyllä muutakin tekemistä, vaikka tää onkin tällanen tuppukylä. Sä voit lopettaa heti alkuun ton paapomisen, sä et oo mun äiti!"

Heidän välilleen syntyi kiusallinen hiljaisuus. Noraa alkoi jo hävettää, ja hän toivoi ettei olisi sanonut mitään. Nyt olisi kuitenkin liian myöhäistä pyytää anteeksi.
   "Ja voisit harkita vähän pienempää kaula-aukkoo!" Nora pamautti, tietämättä edes, mikä sai hänet sanomaan sen.
























Sanomatta enää sanaakaan Nora nousi ylös ja marssi pois huoneesta kääntämättä enää katsettaankaan Joaniin.
   "Nora..."

Nora hävisi kulman taakse ja Joan kuuli hänen askeleensa portaissa. Nainen painoi päänsä käsiinsä. Oliko hän sittenkään tehnyt oikein? Hän oli halunnut vain, että Nora viihtyisi ja tuntisi olonsa mahdollisimman kotoisaksi. Ei hän missään nimessä halunnut ruveta hengittämään Noran niskaan, hän oli fiksu tyttö ja tiesi kyllä mitä teki.
























Joan empi hetken, muttei lopulta nähnyt muutakaan vaihtoehtoa. Alkoholi oli tuonut lohtua monesti ennenkin. Hän sekoitti itselleen cocktailin ja yritti saada hermonsa kuriin. Sä et oo mun äiti! Sanat olivat jääneet viiltävästi kaikumaan hänen korviinsa.
























Hän oli ollut enemmän tai vähemmän raittiina yksitoista vuotta, uransa loppumisesta asti. Toisin sanoen keskenmenostaan asti. Viime aikoina hänelle oli kuitenkin tullut entistä useammin tarvetta hakea lohtua baarikaapilta. Syyllisyydentunne oli helppo piilottaa sen taakse, että hän sai juomisen pidettyä kurissa paremmin kuin nuorempana.
























Joanille tuli äkkiä kylmä. Hän hytisi tuijottaessaan ikkunasta mitään näkemättömin silmin. Hän tunsi olonsa yksinäisemmäksi kuin ikinä ennen.

***

Bileet olivat jo täydessä vauhdissa, kun Nora, Danny ja Macadamia saapuivat perjantaina Jenkinsin laitakaupungilla sijaitsevaan pieneen asuntoon. Jenkins tuli ovelle heitä vastaan olutpullot mukanaan.
   "Noni, hölkyn kölkyn sitte!" Macadamia kikatti ja he kilistivät pullojaan yhteen.
























Samassa tummapiirteinen mies ilmestyi jostain heidän luokseen. Kapea arpi kulki pitkin hänen vasenta poskeaan.
   "Jenkins, meillä taitaa olla vähän bisneksiä", mies sanoi vilkaisten muita epäillen. "Toin parisataa grammaa hasista. Kama on yläkerrassa, niin kun sovittiin. Sä taidat olla velkaa..."
   "Saat kyllä rahas, ota nyt iha rauhallisesti", Jenkins naureskeli. "Otas tosta vähä kostuketta."
























Jenkins kääntyi toisten puoleen. "Täs on muuten Gringo Shade. Mä ja Gringo ollaan bisneskumppaneita", Jenkins virnisti. Macadamia ryhtyi heti puheisiin Gringon kanssa, esitellen itsensä, Noran ja muut. Nora katseli miestä syrjäsilmällä. Hänessä oli jotain luotaantyöntävää, mikä karmi Noran selkäpiitä.
























"Mun pitää häipyä kohta muihin bisneksiin. Oli ilo tavata", Gringo totesi, ja loi Noraan silmäyksen, joka sai tytön miltei kavahtamaan taaksepäin.

***
























Muutamaa lasillista myöhemmin Nora, Danny ja Rob notkuivat baaritiskin luona.
   "Huh huh, ku on vahvaa tää booli...", Danny puheli itsekseen.
























Macadamia ilmestyi jostain heidän luokseen vihainen ilme kasvoillaan.
   "Kattokaas tonne", hän sähisi. "Sehän on itse Kuningatar."
























"Kas, kas, ketkäs ne siinä", Jolene sähähti yhtä myrkylliseen sävyyn kuin Macadamia. "Luuletteks te oikeesti, että teidän kannattaa vielä näyttää naamojanne julkisesti. En olis ikinä uskonut, että sä Danny vajoat noin alas", hän sanoi ja katsoi Noraa halveksien.
























"Painu helvettiin Jolene!" Danny ärähti.
   "Mikäs sua risoo, blondi? Puristaako hiuspidennykset päätä?" Rob naurahti ivallisesti.



"Ärh, haistakaa vittu, te kaikki! Vielä mä teille näytän!"Jolene ärisi mansikkahuulikiillolla maalattujen huultensa välistä.

***




Baari oli tyhjä, Tony Zaloumis ei vetänyt puoleensa enää suurta yleisöä, kuten ennen.

























Nicole oli viipynyt WC:ssä ikuisuuden. Joan toivoi hänen tulevan nopeasti, ettei hänen tarvitsisi enää istua siinä. Hermostuneena hän yritti välttää katsekontaktia Tonyn kanssa. Oli kiusallista olla ainoa kuuntelija.


Tony sai kuitenkin tavoitettua hänen katseensa, ja ilmeestä päätellen hän oli tunnistanut Joanin. Joan käänsi katseensa nopeasti pois päin ja vaihtoi levottomana asentoa.

Vihdoin Joanin pelastus saapui. Nicole nyökkäsi tanssilattian suuntaan, ja helpottuneena Joan pääsi livahtamaan baarin puolelle. Hän tarvitsisi ehdottomasti drinkin!

Joan oli lähtenyt ystävänsä kanssa viettämään perjantaita naapurikaupunkiin. He olivat Nicolen kanssa vierailleet kantabaarissaan jo vuosien ajan, ja yhä vain se tarjosi Joanille turruttavaa mahdollisuutta unohtaa kaikki muu.
























Nicole viihtyi tanssilattialla kauemmin kuin Joan, joka siirtyi baaritiskin ääreen. Tony ilmestyi hänen viereensä: bändi oli nähtävästi lopettanut soittonsa, joka ei ollut houkutellut ketään kuuntelemaan.
   "Joan", mies sanoi. Joanin sydän jätti raivostuttavasti yhden lyönnin väliin. "Viime kerrasta on aikaa."
   "Ei näköjään tarpeeksi", Joan tuhahti ärsyyntyneenä.
























"Ja mun täytyykin lähteä", Joan sanoi hiljaa ja oli nousemassa ylös. Tony kuitenkin lukitsi hänen kätensä pöytää vasten.
   "Anna mun tarjota sulle yks drinkki", Tony vetosi. "Vain yksi. Vanhojen aikojen kunniaks."
   "No niin just, oikeen vanhojen aikojen kunniaks!" Joan kivahti ja yritti vetää kätensä vapaaksi.
   "Vuodet eivät ole muuttaneet sua yhtään, Joan", Tony naurahti.


Joan ei jaksanut ruveta väittelemään Tonyn kanssa, joten hän suostui yhteen drinkkiin. Ja sen jälkeen toiseen ja kolmanteen.


Ja myöhemmin neljänteen ja viidenteen.

***


"Juo, juo, juo, juo, juo!" Huuto kuului pauhaavan musiikin yli. Ja Jenkins joi. Vaikka osa porukasta oli jo häipynyt, bileet olivat vielä täydessä vauhdissa.

"Hei kuunnelkaa!" vaalea nainen huudahti yhtäkkiä. "Ihan kuin jotkut sireenit sois!"

Jenkins juoksi ikkunalle. "Ei jumalauta, kytät tulee! Häipykää helvettiin täältä! KAIKKI ULOS!"

Syntyi sekasortoa, kun kaikki yrittivät päästä takaoven kautta ulos. Nora vilkuili hätääntyneenä ympärilleen ja yritti sydän kurkussa päästä ovelle. Samassa etuovi rysähti auki.


"Liikkumatta! Kaikki maahan ja kädet näkyville!" kuului miespoliisin huuto. Hän oli potkaissut oven auki ja astui sisälle. Häntä seurasi naispoliisi, molemmilla oli aseet.


Suurin osa juhlijoista oli jo päässyt ulos, mutta osa oli vielä sisällä, Nora mukaan lukien. Jenkins jähmettyi paikalleen, eikä osannut muuta kuin tuijottaa eteensä.

Nora ei ollut eläessään pelännyt niin paljon. Hän suojasi kasvonsa käsillään ja sukelsi Dannyn selän taakse.
   "Älkää ampuko!" Danny karjui.


Huudahdus sai eloa Jenkinsiin, joka sai otettua vain muutaman hätäisen juoksuaskeleen, ennen kuin poliisi sai taklattua hänet lattiaan.
   "Ramos!" hän huusi parilleen. "Ota nuo penskat, minä tarkistan yläkerran!"


"Kädet selän taakse! Ja sinä, ylös sieltä maasta", naispoliisi komensi rivakasti. Nora nieleskeli itkua. "Eiköhän me lähdetä asemalle koko porukka!"

***

Siinäpä se tällä kertaa. Toivottavasti tämä osa ei tuntunut teistä niin sekavalta kuin minusta! Olen yrittänyt kertoa Joanista aina välillä, mutta vanhoista osista on niin kauan aikaa, että jouduin miettimään, muistaako kukaan enää mitään. Ja Tonykaan ei ole esiintynyt kuin yhdessä osassa ennen tätä, joten toivottavasti hänen yhtäkkinen ilmaantuminen tarinaan ei tuntunut omituiselta :D Minusta on vain hauska luoda vähän tarinaa myös Joanin ympärille, ettei hän jää pelkäksi sivuhahmoksi. 

Jättäkää kommenttia, tulen siitä hyvin iloiseksi ♥ Hyvää itsenäisyyspäivää ja joulunodotusta kaikille!

20 kommenttia:

  1. Tähän alkuun toivottelen sinullekin hyvät itsenäisyyspäivät ja joulunodotukset! <3 Toiseksi kehun että kiva osamusiikki! Meillä oli koulussa muotinäytös, jossa olin itsekin mallina, ja tuo kappale oli siellä musiikkina! Itsehän olen niin tumpelo enkussa, etten osaa kuunnella kappaleen nimeä, mutta sinä tietämättäsi autoit, yeah! <3

    Oho, ajattelin otsikosta, että Joan saisi Noran kiinni juhlinnasta, mutta tällä kertaa kävikin vähän pahemmin! Huhhuh, olivat nuo poliisit kyllä elementissään. Mistäs olet ladannut noin hauskoja poseja? .-D Haha, Noralla on Camp Rockin taustalaulajien Too Cool -mekko: http://i1098.photobucket.com/albums/g368/GrePix/ScreenShot049_zpsdd9a5f20.jpg

    Hieman jopa yllätyin siitä, että Danny ja Nora ovat vielä yhdessä. Poika saattaakin olla tosissaan suhteessa mukana. Jännää muuten huomata, miten Noran käytös on jengiläisenä muuttunut: Hän kiroilee, ja vastaili aika tylysti Joanille, joka vain halusi kysellä tytön kuulumisia. Alkuosien Nora olisi käyttäytynyt eri tavalla. Myös bileistä tuntuu tulleen Noralle jonkinlainen rutiini, eikä hän enää jännitä niihin menemistä. Tosin en tiedä mitkä traumat tuo ratsia hänelle jättää. .-D

    Kyllä minä ainakin suunnilleen Joanin menneisyyden muistin, ja olit osassa mielestäni hyvin kerrannut tapahtumia. .-) Joan on kyllä aiheesta huolissaan, ja harmi että lapsenmenetys on mielessä. .-( Hyvä osa ja jatkoa vaan kun ennätät!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos! <3 Mahtavaa, että noidta osamusiikeista on joskus jotain hyötyäkin! :D Voi olla tosi ärsyttävää, kun kuulee jonkun biisin, mutta ei tiedä sen nimeä, eikä myöhemmin voi kuunnella sitä uuudestaan. "Bileratsia" oli mielestäni mahtava nimi, kerrankin keksin jonkun hyvän :P Hyvä ettei se antanut liikaa vihjettä osan tapahtumista. Oli hankalaa kirjottaa tuota poliisikohtausta, kun en yhtään tiedä miten ne olisi oikeassa elämässä toimineet, ehkä tuossa oli vähän liiottelua :D Poset taitaa olla Modista, voin pistää kysyttyihin ladattuihin linkin! :) Tykkäsin niistä tosi paljon, oli hauska leikkiä niiden kanssa :P
      Hienoa että huomasit Noran muuttuneen käytöksen! Halusin tehdä siitä vähän sellaisen erilaisen, että uuden ja vanhan Noran välissä olisi eroa. Nora on kuitenkin päähenkilöni, enkä halua siitä niin ärsyttävää, että itseänikin alkaa ärsyttää :D Haha, joka osassa on melkein ollut jotkut bileet, ainakin näissä uusimmissa, niistä on tullut joku ihmeen kantava voima koko tarinalle :'D Toivottavasti saan muihin osiin muutakin kiinnostavaa, ettei tämä puuroudu pelkäksi biletykseksi.. Hyvä, että ainakin jollain oli Joanista kerrotut asiat muistissa, varmuuden vuoksi ajattelin laittaa siitä vähän kertausta. Mutta on se typerää hoea koko ajan samoja asioita. Kiitos paljon mukavasta kommentista! :)

      Poista
  2. Oijoi mikä osa! En tosiaankaan osannut odottaa tuollaista ratsiaa. Aika järeällä kalustolla olivat nuo poliisit liikkeellä. Ja tuosta noin vaan pistivät nuoria kyselemättä rautoihin. :D

    Saa nähdä, mitä Noralle tuosta seuraa. Tuskin mitään hyvää. Onneksi Dannyllä ja Noralla näyttää menevän oikein hyvin. :3

    Jatkoa odotellessa.
    - JAMIE

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, tosiaankin :P Kyllähän tuo poliisiien touhu oli aika suoraviivaista, toivottavasti se ei tuntunut liian yliampuvalta sentään.. Haha, yliAMPUVA aika hauska juttu :'D Noralla ei ollut onni matkassa, saapa nähdä, kuinka pahoihin vaikeuksiin hän joutuu. Toistaiseksi ei ole ongelmia kyyhkyläisten paratiisissa.. Kiitos kommentista! :)

      Poista
  3. Oijoi, mikä action osa! Ensinnäkin oli todellakin hyvä idea vähän valottaa Joanin historiaa ja koko hahmoa enemmän, meinasi muuten jäädä vain sivulle häilymään mutta nyt Joan on oikeasti kiinnostava. Sitten tietenkään Noran onnen hetket eivät voineet ikuisuuksiin kestää, mikäköhän soppa tästä syntyy kun Joan saa kuulla mihin "fiksu siskontyttö" on joutunut... Hyvä osa, nämä edelleen paranevat vain :D Ja kiitos kun kävit vinkkaamassa Jalavien chattiin osasta, opiskelukiireiden takia ei ole omassa legacyssa paljon ehtinyt tehdä hommia mutta kyllä aina löytyy aikaa muiden tarinoiden lukemiseen. Virkistävää kun jotain muuta kuin englanninkielistä tiedekirjatekstiä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä osassa oli tosiaan aika lailla toimintaa :D No loppupuolella ainakin. Mahtavaa, että muitakin kuin vain minua itseäni kiinnostaa kuulla enemmän Joanin tarinasta! :) Niinpä, Noran onnen hetket alkavat käydä suoraan sanottuna aika vähiin.. No, pian nähdään, miten tämä kaikki oikein päättyy :P Eipä mitään, mielellänihän minä näistä ilmoittelen, jos nyt joku sattuisi lukemaankin :D Heh, mukavaa että tämä tarjosi vähän virkistystä. Kiva, että kävit, kiitos kommentista! :)

      Poista
  4. Vou, johan oli menevä osa. Ihan kiva vaan :D Noran käytös on kyllä muuttunut vähän ikävämpään suuntaan, harmittaa Joanin puolesta. Mitäköhän täti tuumaakaan, kun saa tietää, mihin liemeen Nora on joutunut. Mielenkiinnolla jään sitä odottamaan. Macadamia on yhä jotenkin mysteeri mulle, jäin sitä äsken miettimään :D

    Mut joo, jään jatkoa odottelemaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! :) Seura tekee kaltaisekseen, Nora on alkanut muuttua aika ärsyttäväksi :D Joan tuskin ilahtuu saadessaan kuulla Noran toilailuista.. Ihanaa, että sanoit tuon, mahtavaa! :D Macadamia on minusta mielenkiintoinen henkilö, yritän parhaani että saisin jonkunlaisen jännitteen pidettyä yllä :P

      Poista
  5. No kyllä sattui ja tapahtui, huhhuh! Osan alussahan tilanne vaikutti sillälailla mukavalta, että tohon olis voinu hienosti lopettaa "happy ending", mutta koska onhan kyseessä toki teinidraamaan pohjautuva tarina, niin tokihan tänne pitää pudotella näitä tragedioita ja käärmeitä paratiiseihin! ;) Danny vaikutti alussa tosiaan oikeastaan jo melko suloiseltakin tapaukselta, mutta kyllä musta vähän tuntuu, että toisenlaisten juttujen perässä hän on kuin pelkän rakkauden...
    Kiva, että Joaninkin elämää valotettiin tässä osassa enemmän. Valehtelematta myönnän kurkkineeni aiempia osia etsimässä jälkiä Tonysta :D eihän mulla ollut mitään muistikuvaa, että tämä oli Macadamian isä! Ei shisus, mie mietin, että onko nää jotain vanhoja koulukavereita vai häh *facepalm* :''D Tony tosin vaikutti melko tuitui-oloiselta ennen repliikkejään.... höh ): Sitä odotellessa, josko hänkin tuosta vähäsen aikuistuisi(?) :D
    Menipä bileet poskelleen! Aattelinkin että tästä ei hyvä heilu, kun on huumeet mukana kuvioissa. Mitenhän nyt käy Noran, Jenkinsin, Robin ja Dannyn..?
    Mielenkiinnolla jään odottamaan, jatkoa sitten tulemaan vaan (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehe, totta, tuohon olisi saanut aika soman lopun, mutta mutta.. >:) Danny osaa tosiaan halutessaan olla hurmaava, onhan se välillä ihan söpö..tavallaan :D Aa, mukavaa että tykkäsit kuulla Joanista, hänenkin tarinansa tulee vielä selviämään kokonaan! Eihän se mitään haittaa, sitä vartenhan ne osat siellä ovat :P Vähän ajattelinkin, ettei moni varmasti muista Tonya, kun oon sen vain hätäisesti jossain kohdassa esitellyt.. Hah, enpä uskalla luvata, että Tony kasvaisi ikinä aikuiseksi :D se on vähän tollanen veijariluonne.. Jatkoa tulee, mukavaa että odotat! Kiitos kommentista! :)

      Poista
  6. Olipas mielenkiintoinen ja tapahtumantäyteinen osa taas! Hmm, mitäköhän Dannyn ja Noran välillä vielä käy D: Mä en usko, että niiden suhde tulee kestämään. Danny on niin... tollanen. Ei se välttämättä sovi Noralle niin hyvin, kuin Nora ihastumisen huumassaan olettaa...

    Toi rantakohtaus oli tosi kivasti kirjoitettu, hauskan rento ja siitä huoku sellanen oikeanlainen tunnelma 8)
    Nyt mua alkoi kiinnostamaan, mitä Jolene vielä keksii Dannyn ja Noran varalle :D Se tuntuu olevan aika kiero ämmä, joten siltä voi odottaa melkein mitä vaan x)

    Mun mielestä Joanin sisällyttävät kohtaukset oli tosi hyviä, niitä vois kyllä lueskella jatkossa lisääkin! Joanin elämän valottaminen sujui sulta oikein hyvin. Millainenhan historia Tonylla ja Joanilla on? ._.

    Olipas agressiivisia poliiseja, syöksyivät tuosta noin vaan osoittelemaan teinejä aseillaan! Toisaalta, ehkä ne olivat saaneet vihiä bileisiin tuodusta hasiksesta. Mutta silti, kyllä ne poliisit vähän turhan kovin ottein tuli pelkkiä bileitä keskeyttämään :D Mitähän tästä nyt sit seuraa, joutuuko Nora vaikeuksiin D: Mulle tuli niin surullinen olo siitä, kun se riiteli Joanin kanssa - toivottavasti tämä ei vaan pahenna niiden välejä entisestään.

    Ja Joan, eiii saa repsahtaa takas alkoholiin! ;_;

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kitoksia! :) Nora on niin ihastuksensa huumassa, ettei ehkä näe asian kaikkia puolia.. Suhde on kieltämättä vähän hataralla pohjalla, mutta mitä tahansahan voi vielä tapahtua :D Minullekin tuli rantakohtauksesta aika kesäinen fiilis, kunpa pääsisi johonkin lämpimään.. :> Ja ehkä tähän tarvittiin vähän sellanen rauhallisempi kohtaus, missä kaikki on välillä ihan hyvin :D
      Jolene ei varmasti keinoja kaihda yrittäessään erottaa Dannyn ja Noran toisistaan.. Saapa nähdä mihn se riittää. Mukavaa, että pidit Joanin kohtauksista, hänestä kuullaan vielä enemmän pian. Haha, olihan se aika dramaattista syöksyä aseita heilutellen teinien bileisiin, mutta en voinut vastustaa kiusausta, kun löysin nuo mahtavat poset :D Kiitos paljon kommentistasi! :)

      Poista
  7. Osa ei ollut yhtään sekava, päinvastoin erittäin hyvä! :) Rupesin kehittelemään jo pakosuunnitelmaani jos olisin joutunut noihin bileisiin, oisin ehkä juossut kuitenkin etuovesta koska ei kai poliisit noin vain ammu vaikka pyssyillä osoittelisivatkin? :D Nora ei ehkä kuitenkaan halunnut ottaa sitä riskiä. Tyttö on muuttunut aika paljon siitä kun tuli kaupunkiin, en tiedä oikein onko se hyvä vai huono asia, ehkä enemmän huono. Aika tökerösti meni sanomaan Joanille, vaikka kaula-aukko oli kieltämättä melkoisen leveä. Oon itekin ladannu tosta samasta paikasta (oisko ollu joku stylist sims tms?) ja vaatteet on kyllä ihan kauheen avonaisia :D
    Saa nähdä miten Joan reagoi kun saa tietää Noran pidätyksestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla! :) Heh, suunnitelmasi olisi kieltämättä voinut olla kokeilemisen arvoinen, mutta Nora taisi säikähtä liikaa edes yrittääkseen mitään :D Nykyään Nora on aika bitch, hän on saanut huonoja vaikutteita, tai kenties tarkoituksella ottanut niitä.. Oli pakko lisätä tuo kaula-aukkojuttu, kun mua vähään häiritsee toi paita :'D Jostain syystä en ole vaivautunut poistamaan sitä.. Joo, niin olikin just Stylist Sims! Ihan kivoja vaatteita muuten, mutta... :D Kiitoksia kommentista! :)

      Poista
  8. Hidas kommentoija :p
    Muttamutta, oli jännittävä osa! Oikeen huumediileri mukana kuvioissa ja kaikkea. Apua, olikohan joku juhlijoista (ehkä Jolene?) soittanut kytät bileisiin kostaakseen? Toivottavasti Nora ei joudu putkaan, eihän hän ollut huumeiden kanssa tekemisissä o:
    Nora oli kyllä ilkeä Joan-paralle. Jengi ei siinä mielessä ole tehnyt kovin hyvää Noralle, kauhea rääväsuu siitä on tullut :/ Oli kyllä kiva, että Joaninkin ympärille saatiin vähän juonta. Eikä osa ollut ollenkaan sekava (:

    Kiitos osasta ja hyvää joulua! Jään odottamaan uutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kommentti ilahduttaa aina yhtä paljon, tuli se milloin vain! :) Kyllä kyllä, Nora alkaa nähdä ihan suuren maailman meininkiä :D Jaa-a, poliisien lähde paljastuu ehkä myöhemmin, tai sitten se jää ikuiseksi arvoitukseksi :D Niin, eihän Nora kuitenkaan huumeisiin koskenut, mutta jonkunlaisia vaikeuksia tästä saattaa seurata.. Käy vähän sääliksi Joania, kun se ei oikein osaa käsitellä Noraa, vaikka tarkoittaa vain hyvää :( Mukava kuulla, että Joan kiinnostaa ihmisiä! :) Kiitos kommentistasi!

      Poista
  9. Voi ei. Oikeesti, muuta en osaa sanoa, voi ei. Luin kaikki osat putkeen (koska sims 2 tarinat on jääny vähän sivummalle) ja voin vaan todeta että voi ei.
    Sä kirjotat tosi hyvin ja kuvaat luontevasti, voi oikeen kunnolla uppoutua mukaan tarinaan :D Apua, voi ei, eieieieieiei poliisit! Toivottavasti Noralle (ja muille) ei käy nyt mitenkään huonosti :P Nora on muutenkin muuttunut tosi paljon ensimmäisistä osista... ehkä jopa huonompaan suuntaan. Aijajai, olisi vaan pysynyt kilttinä tyttönä ja jättänyt tupakan pois ja alkoholin myöhemmälle iälle.
    En tiiä, mitä ajattelisin Dannystä... Alussa en pitänyt siitä ollenkaan mutta nyt oon ehkä vähän jo lämmennyt sille. Jolene käyttäytyy ku mikäkin bitch, suoraan sanottuna :D Siis, se ja Danny eros ja sitte Jolene syyttää siitä kaikkia muita, varsinkin Noraa? Dude, I don't see the point here. Kivan hahmon oot kuitenkin siitäkin tehnyt! :D
    Tosi kiva, kun kirjotat myös Joanista vähän enemmän. Tuo tavallaan vähän enemmän sisältöä tähän tarinaan, vaikka olis tää tosi hyvä ilmankin.

    Mutta hei, kirjoitteles uutta osaa kun ehdit, täällä mä ainakin odottelen innoissani ^-^

    Ps. Aloitin tässä itse tarinamaisen legacyn, tiedä sitten kuinka kauan jaksan sitä tarinamaisuutta ylläpitää, mutta tavoitteena on vetää mahdollisimman pitkälle sukua. Sellaista kyselisin, että olisiko mahdollista, että linkittäisit sen tänne? :) Tuolta mun blogger profiilista pääsee sinne, mutta laitan nyt linkin vielä: http://lckattilakoski.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, sulla onkin ollut luettavaa, mutta olen iloinen että viitsit kahlata nämä läpi :) Ja plajon kiitoksia kehuistasi! Noran olisi tosiaan kannattanut pysyä kilttinä, mutta hän on heikkoluontoinen :P Aa, ihanaa ettei Danny herätä pelkästään negatiivisia tunteita :D Vaikka toisaalta, en ihmettele ettei hänestä ole tullut mitään suosikkihahmoa, koska olen tehnyt hänestä niin..sellaisen :D Jolene on bitch. Se on vain totuus :D Kiitos paljon kommentistasi ja lukemisesta, mukavaa jos kiinnostaa jäädä seuraamaan! Linkittelyt me jo hoideltiinkin ;)

      Poista
  10. Otsikosta hieman arvasikin, että bileet eivät mene aivan suunnitelman mukaisesti.
    Hyvä että Joania nähtiin taas vahteeksi, hienoa ettet ollut jättänyt häntä kokonaan syrjään :) Pidin paljon kontrastista tuon alun aurinkoisten hiekkarantojen ja hieman hämyisemmän ja ahtaammaan juhlakämpän välillä. Ja siitä että Jolene piti jälleen nokkansa esiin - Macadamia on oikeassa, muuten luultaisiin että tytöltä alkaa ote lipsua.
    Herra hämärähemmo eli Gringo oli myös mieleeni, tosin vain hahmona eikä tyyppinä johon haluaisin törmätä kadulla. Loppukohtaus oli oikeinkin hieno :3

    Taidankin täsä kirmata tuon kymppiosan pariin --->

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa, olen odottanut jo pitkäön että saisin nimetä osan "Bileratsiaksi" :D Hienoa, että huomasit tuon kontrastijutun, koska en mitenkään tarkoituksella tehnyt siitä sellaista, myöhemmin vaan huomasin että tämähän on aika kiva tälleen :D Kiitos paljon kommentistasi, oli ihana huomata että viitsit kommentoida tännekin, vaikka kymppiosa oli jo ilmestynyt! :)

      Poista