Osa 5. Polte

Heippa. Onpa taas tovi vierähtänyt siitä kun viimeksi sain osan valmiiksi... Nojoo, en tiedä lukeeko näitä alkutekstejä edes kukaan. Tai jos lukee, niin huomaa varmasti että joka kerta kerron samat jutut siitä, miten hidas päivitystahti mulla on. Anyway, toivottavasti tykkäätte! :)

Lukumusiikki: Queen - Under pressure

VIIMEKSI TAPAHTUNUTTA: Macadamia suostui kuin suostuikin esittelemään Noran jengille. Ennen sitä Noralle piti kuitenkin tehdä perinpohjainen muodonmuutos. Tytöt kävivät H&M-liikkeessä ja ostivat Noralle uudet vaatteet. Sen jälkeen he suuntasivat Macadamian kotiin, jossa Nora tapasi Macadamian isän, Tonyn. (Tony on melkoinen naistenmies ja yritti flirttailla myös Noralle.) Macadamia loihti Noralle uuden hiustyylin ja meikin.

***

***

Häkeltynyt Nora antoi Macadamian johdattaa itsensä pois vessasta. Ulkopuolella Macadamian isä rämpytti kitaraansa keskittyneenä. Kuullessaan oven avautuvan hän räväytti silmänsä auki.

"Hei Dami, me heitetään tänään keikka. Saattaa mennä myöhään, älä odottele. Etkä sitten järjestä mitään bileitä, mä en halua tänne mitään kuolaavaa äijälaumaa paskomaan paikkoja", Tony murahti.

Macadamia pyöräytti silmiään. "Joojoo, whatever. Norakin on just lähössä."
   "Aijaa, no heippa sitten muru. Törmäillään!" Tony sanoi käännähtäen Noran puoleen ja vinkaten silmää. Nora yritti olla välittämättä tuosta inhottavasta miehestä ja käänsi katseensa häveliäästi muualle.

Ärsyyntyneenä isäänsä Macadamia veti Nora pois huoneistosta. Pian he seisoivat jälleen nuhjuisessa porraskäytävässä.
   "Eli... Millon sä esittelet mut jengille? Tänään, huomenna?" Nora kysyi innostuneena.

"Eeh... No tota.. Mä soittelen sulle. Saattaa mennä ens viikkoon. Tai myöhempäänkin", Macadamia selitti hiljaa kuulostaen jälleen epäileväiseltä. "Mutta nyt pitää mennä. Nähään taas.. joskus."

Samassa Macadamia kääntyi lähteäkseen ja katosi ovesta sisälle asuntoon. Noran hymy värähti, mutta hänen onnistui säilyttää se kävellessään portaisiin. Hän halusi uskoa, että Macadmia tosiana olisi kiireinen, ja soittaisi ensi viikolla. Kyllä hän soittaisi. Varmasti soittaisi.

***

Taksiin ei ollut varaa, joten Noran piti kävellä kaupungin halki kotiin. Kun hän pääsi perille, oli jo pimeää. Automatisoitu pihavalo syttyi, kun Nora astui oven eteen. Ovi oli lukossa, joten Noran piti kaivaa avaimet laukkunsa pohjalta. Ilta oli lämmin, mutta viileä tuuli pyyhkäisi aika ajoin kaupungin yli.

Nora pani merkille, että muuten koko talo näytti hiljaiselta ja pimeältä. Kummallista, ei Joan-täti yleensä mennyt näin aikaisin nukkumaan. Tai ehkä hän oli lähtenyt johonkin. Tavallaan Nora oli helpottunut, hän ei tiennyt miten olisi selittänyt Joan-tädille rajut meikit ja tiukat vaatteet.

Keittiön pöydältä löytyi Joan-tädin kirjoittama lappu, joka kuului: Heippa, Nora! Lähdin viettämään iltaa muutaman kaverin kanssa. Tulen varmaan myöhään. Lämmitä jääkaapista ruokaa, jos tarvitsee. Vietä hauska ilta! Joan :)

Ei Noraa haitannut, että Joan-täti ilmoittamatta kaupungille. Pikemminkin Norasta tuntui helpottuneelta. Ei Joan ole mulle tilivelvollinen menoistaan. Enkä mäkään sille. Tai no olen, mutta en usko että se on yhtä ankara kuin mun vanhemmat, Nora pohti yläkerrassa putsatessaan meikkejään.

Niinpä Nora päätti viettää hauskan illan, kun sai olla yksin kotona. Vaihdettuaan yöpaidan päälleen, Nora hiippaili alakertaan ja teki itselleen ison jäätelöannoksen.

Nora avasi telkkarin ja selaili kanavia. Nyrkkeilyottelu, myöhäisillan uutiset, joku leffa, luontodokumentti, keskustelua ajankohtaisista aiheista. Hän jätti päälle sen kanavan, jossa pyöri elokuva.

Leffa oli kuitenkin tylsä ja Nora menetti mielenkiinnon hetkessä. Ainoa asia, mikä tarttui hänen mieleensä oli se, että päähenkilön nimi oli Danny. Danny...

Nora kohensi asentoaan. Niin, Danny. Nora ei edelleenkään ollut päässyt perille tunteistaan. Hän mietti kaikkea, mitä oli tapahtunut viimeisen vuorokauden aikana. Danny ja muut ryöstämässä rantakauppoja. Danny kysymässä hänen nimeään. Dannyn käsi hänen poskellaan...

  Ja sitten Macadamia. Eiväthän he oikeastaan olleet tunteneet kuin muutaman päivän. Macadamia kuului jengiin. Mutta miksi se sitten oli kokoajan niin vastahakoinen? Ja muutenkin niin... Outo. Luotaantyöntävä. Mutta silti niin puoleensavetävä.

Elokuva oli loppunut jo aikoja sitten. Nora tuijotti mustaa kuvaruutua ajatuksiinsa uppoutuneena.
   Puoleensavetävä! Dannykin oli puoleensavetävä. Koko jengi oli niin pirun puoleensavetävä! Nora ei edes tiennyt miksi halusi jengiin. Tai tiesihän. Dannyn takia. Miksi kaiken piti olla niin hankalaa?

Ajatuksiinsa sotkeutuneena Nora lopulta nukahti olohuoneen sohvalle levottomaan uneen.

***

Punaisiin korkokenkiin verhotut jalat ottivat rappusilla yhden huteran askelen. Sitten toisen...

Ei Joan kovin pahassa humalassa ollut, mutta tarpeeksi hiprakassa, että yksi epävakaa askel riitti horjuttamaan naisen tasapainon.

Lähettyvillä ei ollut mitään mistä olisi voinut ottaa kiinni. Suuntia oli vain yksi, alaspäin.

Vaimean kiljaisun ja tömähdyksen saattelemana Joan kaatui kovalle betonille. Hän rutisti silmänsä kiinni yllättävästä kivusta ja antoi säikähdyksestä kiihtyneen hengityksensä tasaantua hetken aikaa.

Hiljaa kiroillen Joan nousi seisomaan ja poimi kaatumisessa lennähtäneen laukkunsa maasta. Sillä hetkellä häntä kadutti, että oli suostunut ehdotukseen lähteä katsomaan Tony Zaloumiksen bändin, Hell's Devilsin keikkaa. Juominen olisi voinut olla hieman hillitympää siellä toisessa baarissa pelkän kaveriporukan kesken.

Mutta toisaalta, oli Joan käynyt Hell's Devilsien keikoilla ennenkin, ja tunnelma oli niillä aina yhtä.. hauska. Ehkä se johtui Tonysta. Joan tiesi kyllä tämän maineesta naistenmiehenä, mutta hitto vie, sillä miehellä oli lavakarismaa! --?

Jatkaessaan matkaa yläkertaan Joan huomasi, että Nora oli nukahtanut sohvalle.

Joan ei raaskinut herättää siskontyttöään sikeästä unesta, vaan kiipesi hiljaa yläkertaan, pitäen tällä kertaa lujasti kiinni kaiteesta.

Jaksamatta ajatella enää kunnolla, Joan kiskoi pyjaman päälleen ja pyyhki nopeasti suurimman osan meikeistä. Väsyneenä hän kaatui sänkyyn jaksamatta edes kaivautua peiton alle. Jostain syystä hänen oli vaikea saada unta.

***

Viime krapulasta olikin ollut jo aikaa. Tai no toisaalta, oli Joan kokenut pahempaakin. Paljon pahempaa.

Tällä kertaa pää saisi luvan selvitä vesilasillisella. Sitten pitäisi varmaan herättää Nora, kello alkoi lähennellä jo puoltapäivää.

***

Nora ynähti ja pyyhkäisi nenäänsä unessa. Joan-tädin ääni kuului vaimeana jostain kaukaisuudesta. Ei, on niin kirkasta... Mä haluan nukkua vielä..! 

"Nukuitko hyvin?"
   Noran silmät räpsähtivät auki. Kankeasti hän nousi istuma-asentoon, hapuillen jaloillaan maasta tukea.
   "En oikeastaan. Tää sohva oli aika kova.", Nora huokaisi ja hieroi silmiään. Auringonvalo paistoi ikävästi suoraan olohuoneen ikkunasta. "Paljon kello on?"

"Kello on puoli kaksitoista. Eli kyllä sä aika pitkään ainakin nukuit epämukavasta sohvasta huolimatta", Joan-täti naurahti. "Miten sä edes päädyit tänne nukkumaan?"
   "Oho, niinpä näyttää", Norakin nauroi. "Mä katoin illalla jotain leffaa ja nukahin."
   "Aijaa. No eihän se mitään, hyvä että sait nukuttua. Sun hiukset näyttää muuten kivalta noin."
   "Kiitos", Nora hymyili. Joan-täti oli sittenkin huomannut.

***

Nora oli odottanut Macadamain soittoa kolme päivää käyden kamppailua itsensä kanssa.  
    Sehän sano että saattaa mennä ens viikkoon. 
    Joo, mutta mä haluan tavata jengin heti!
    Se ei kerkeä. Sillä on muuta tekemistä. 
    Mitä tekemistä sillä nyt on? 
    Se soittaa kyllä...
    ..ehkä...

Lopulta Noran kärsimättömyys vei voiton. Hän soittaisi toiselle itse. Jännityksestä tärisevin käsin Nora näppäili Macadamian numeron. Hän saisi ehkä tavata jengin pian!

Puhelin tuuttasi pitkään. Juuri kun Nora oli aikeissa lopettaa, luuri nostettiin.
  "Haloo?"

"Hei, Nora täällä. Sä oot varmaan tosi kiireinen, kun et oo soittanu... Mutta mä vaan aattelin että.. Jos voitais vaikka tavata?"
   "Tavata?"
   "Nii, vaikka tänään."

Macadamia huokaisi. Hän arvasi, mitä Noralla oli mielessään.
   "Kuule, Nora, mä tiedän mitä sä yrität."

"No hyvä. Ei tarvi alkaa kiertelemään. No voidaanko tavata?"

"Ei, sä olet vielä valmis!"
   "Miten niin en ole valmis? Selitä mulle kerrankin!"
   "Ja..."
   "Mitä?"
   "Ja.. Musta tuntuu ettei tää olekaan hyvä idea. sä et vaan sovi jengiin, Nora, usko mua. Sun on parempi ilman niitä."

"Mitäh!? Macadamia! Sä lupasit!"
    Macadamia avasi suunsa sanoakseen jotain. Sitten kuului lyhyt huokaisu, ja linja mykistyi. Macadamia oli lopettenut puhelun.

"Haloo? Vastaa! Macadamia!" Nora huusi puhelimeen. Linja pysyi mykkänä. Lopulta Nora laski puhelimen kädestään. Se teki sen taas.

***

Seuraavina viikkoina Nora yritti useasti saada Macadamiaa kiinni. Hän tunsi syyllisyyttä, vaikka tiesi, ettei ollut tehnyt mitään väärää. Macadamia itse oli pettänyt lupauksensa ja lyönyt luurit!

Silti Norasta tuntui, että Macadamia muuttaisi mielensä, kun hän tarpeeksi monta kertaa laittaisi viestin.

***

Puhelin tuuttasi varattua. Ehkä vielä muutama vastaajaviesti, ja sitten Nora ei enää yrittäisi ottaa yhteyttä Macadamiaan.
   "Hei, minä tässä taas. Kuule..."

"...soita mulle takaisin, jooko? Mä oon pahoillani. Soita nyt vaan."

Lyhyt piippaus. "Seuraava viesti, paina yksi. Kuuntele viesti uudestaan, paina ruutu..." Macadamia kuunteli vastaajan kolkkoa ääntä vaitonaisena. Nora ei vieläkään ollut lopettanut. Se soitti joka päivä. Hitto, se tyttö on sinnikäs, Macadamia ajatteli. Ehkä pitäisi soittaa Noralle.
   Ei hän edes muistanut, miksi oli päättänyt ryhtyä niin suojelevaiseksi toista kohtaan. Eihän se Macadamialle edes kuulunut. Eihän hän ennenkään ollut välittänyt kenenkään muiden päätöksistä, vaan aina pitänyt huolen itsestään. Ja niin hän tekisi vastedeskin. Yksi lipsahdus ei haittaisi.

***

Nora nypläsi hermostuneena tuolin punaista nahkaa. Macadamia oli soittanut ja sanonut tulevansa käymään iltapäivällä. Kello alkoi lähennellä kolmea. Oliko hän tulossa vai ei?
   Samassa ovikello soi.

Nora hyppäsi säikähdyksestä pystyyn ja syöksyi avaamaan ovea. "Terve...", Nora sanoi hiljaa. Macadamia tervehti takaisin ja käveli tyynen rauhallisesti sisään.

"Vau, täälläkö sä asut?" Macadamia kysyi naurahtaen äänessään epäuskoa ja ehkä pilkahdus ivaa. Nora teeskenteli, ettei ollut kuullut sitä pilkahdusta, vaan hymyillen sanoi: "Joo, tai ainakin tän kesän. Joanin kotihan tää on..."
   "Niin tiet- Ootas, mitä? Kuka Joan?"
   "Siis... Joan Gerimont. Mun täti."
   "On- Onks Joan Gerimont sun täti?" Macadamia kysyi ja kohotti kulmiaan.
   "Joo, miten niin?" Nora kysyi hämmästyneena. Ei hän ollut olettanut Macadamian tuntevan Joan-tätiä.
   "Ei mitenkään. Tai siis, äh, sehän on melkein julkkis Hardwickin mittakaavassa."

Joan-täti ei ollut kotona, mutta Nora johdatti Macadamian silti yläkertaan omaan huoneeseensa. Macadamia istui pitkään sanomatta mitään. Nora päätti aukaista suunsa ensimmäisenä.

"Mä oon pahoillani", Nora sanoi, vaikkei edes tiennyt miksi.
   "Niin... Mä myös", Macadamia sanoi hitaasti ja katsoi lattiaa.
   "Oliko sulla jotain asiaa? Kun halusit tulla tänne?"

Macadamia käänsi katseensa Noraan. "Ne on tänään ostarilla. Danny ja muut."

"Tarkotatko sä..?" Nora henkäisi, ja toivoi Macadamian ajattelevan samaa kuin hänkin.

"Joo, kyllä tarkotan. Me voitais nyt mennä sinne... Siis jos sä vielä haluat."
   "Tottakai mä haluan! Kiitos kiitos kiitos!" Nora huudahti.
   "Nonii. Mut et sä kyllä ton näkösenä lähe. Missä ne vaatteet on, mitkä sillon ostettiin?"

***

Noin puolta tuntia myöhemmin tytöt istuivat ostarin kahvilassa. Myyjä loi heihin rikinkatkuisia silmäyksiä ilmeisesti vihaisena siitä, etteivät he olleet ostaneet mitään.
 

"Okei", Macadmia sanoi. "Tuolla ne on. Älä kato sinne! Noniin, oota nyt. Ne istuu tossa suihkulähteen luona. No nyt voit kattoo."
   Nora vilkaisi Macadamian olan yli.

Ostarissa oli jälleen hyvin autiota. Vain Dannyn jengi oli vaivautunut lähtemään kaupungille.
   "Ootsä valmis? Muista mitä mä  sanoin, älä puhu paljoa", Macadamia sanoi hiljaa. Nora nyökkäsi jännittyneenä.

He nousivat pöydästään ja lähtivät kohti muita. Jengillä näytti olevan jonkunlaienn kissta meneillään, päätellen ärtyneistä ilmeistä ja kiivaista äänistä.

Dannyn vieressä istuva blondi tyttö oli ensimmäinen, joka huomasi heidät ja syöksyi heti halaamaan Macadamiaa.
   "Vittu missä sä oot ollu!?" tyttö kiljui. "Me ei olla nähty sua tyyliin moneen viikkoon!"
   "Oli vähän kiireitä", Macadamia virnisti ja vaihtoi äkisti puheenaihetta.

"Tässä on Nora, mun.. öö, vanha kaveri San Franciscosta. Nora asuu kesän täällä", Macadamia selitti kääntyen Noran puoleen. Blondi tyttö käänsi arvioivan katseensa häneen. Muu jengi ei kiinnittänyt Noraan oikeastaan ollenkana huomiota.
   "Moi", Nora sanoi yrittäen olla kuulostamatta niin hermostuneelta kuin oli. "Mä oon siis Nora..."

Nyt muutkin huomasivat Noran ja nousivat ylös katsomaan uutta tulokasta. Blondi katsoi Noraa päästä varpaisiin ja loihti sitten kasvoilleen hunajaakin makeamman hymyn.

"Moi, mä oon Jolene", tyttö sanoi räpyttäen tekoripsiään. Hän oli kuin kuka tahansa miljoonan dollarin beibi vaaleine kiharoineen, sinisine silmineen ja ruskettuneine ihoineen.
   "Ja mä oon Danny", Danny sanoi. Tusinoittain pieniä perhosia lähti lentoon jossain Noran mahan seutuvilla. "Toi on Rob", hän jatkoi nyökäten vieressään seisovaa tummaa poikaa kohti. Rob väläytti ilkikurisen hymyn.

"Tossa on Anne, Dannyn sisko", Jolene jatkoi viitaten punapäiseen tyttöön.
   "Ja Ted, Robin veli", Danny päätti esittelykierroksen.

Macadamia kääntyi Dannyn puoleen, ja he alkoivat vaihtaa jotain kuulumisia. Jolene puhutteli Noraa.
   "Hei, öö.. Nora eikö? Me mennään huomenna illalla rannalle. Haluatsä mukaan?" Jolene kysyi vähän kuin ohimennen. Nora ei voinut uskoa korviaan. Kutsuttiinko hänet jengin mukaan? Ilman että hänen tarvitsi edes tehdä mitään! Ennen kuin Nora ehti vastata, Jolene kääntyi Dannyn ja Macadamian puoleen.

"Ja säkin tietty tuut Macadamia, eikö?" Jolene kysyi varoittavalla äänensävyllä.
   "Joojoo, jos vaan juomapuoli on kunnossa", Macadamia heitti kevyesti.
 

"Tottakai, Jenkins tulee", Danny sanoi merkitsevästi. "Ootko säkin tulossa?" hän lisäsi sitten Noralle, joka yritti kuulostaa mahdollisimman itsevarmalta sanoessaan: "Käy mulle!"
   "Hei mahtavaa!" Jolene huudahti. "Rantsussa nähään sitten!"

"No, meiän pitää häipyä", Macadamia sanoi. "Huomenna nähään!"
   "Nähään", Nora sanoi, ja sitten he lähtivät Macadamian kanssa kohti ulko-ovia.

Vain vaivoin Noran onnistui peittää ilonsa, kun he astuivat ulkoilmaan.

Vasta kun he olivat kävelleet vähän matkaa, Nora syöksähti halaamaan Macadamiaa. 

   "Kiitos, kiitos, kiitos!"

***

No vihdoin! Jättäkääpä sitä kommenttia sitten, jookos? :>