Osa 3. Rikollisen ihana

Joo. Ehkä nyt voisi kelata sen valitusosion yli siihen kohtaan, jossa osa alkaa. Sen vaan sanon, ettei tämäkään ole paras tekemäni osa. Tai sanokaa te. :D Hyvä puoli on se, että nelos osan kuvat on jo otettu, eli sen pitäisi tulla ulos paaaaljon nopeammin kuin tämän! Nyt lukemaan! Ai joo, ajattelin laittaa pienen kertauksen viime osasta, jos se helpottaisi muistamista.

Ja lukumusiikiksi repäisin jotain :D Liittyy alkuosan aiheeseen jotenkuten. Pakko ei ole kuunnella, mutta halutessaan saa!
Marina and the Diamonds - Hermit the Frog

VIIMEKSI TAPAHTUNUTTA: Nora lähti Joan-tädin kehotuksesta ulos tutustumaan Hardwickiin. Illalla hän näki joukon nuoria rannalla, ja jäi uteliaana vakoilemaan heitä. Salaperäinen tyttö huomasi Noran ja jengin lähdettyä Nora hyppäsi hetken mielijohteesta mereen uimaan tytön kanssa. Ennen kuin he erosivat, tyttö ehdotti tapaamista kaupungilla seuraavana päivänä ja kirjoitti Noran käteen numeronsa ja oman nimensä, Macadamia.

***

AIEMMIN SINÄ PÄIVÄNÄ:

Kännykkä värisi kolmatta kertaa viiden minuutin sisällä. Macadamian teki mieli paiskata viheliäinen esine päin seinää. Hän tiesi kuka soittaja oli. Jolene. Tai Danny. Tai Rob. Tai oliko sillä edes väliä? Kaikki he jauhaisivat samaa asiaa, tenttasivat häntä yhä uudelleen ja uudelleen.

Macadamia ei pystynyt vastustamaan kiusausta, vaan vilkaisi puhelinta. Se oli Danny. Muutaman sekunnin kuluttua puhelin vaikeni. Danny taisi tietää ettei hän vastaisi. Eihän hän ollut vastannut eilisiltanakaan.
   Macadamia ei tarkkaan tiennyt, mitä jengillä oli suunnitelmissa, mutta hän saattoi arvata. Eikä aikaakaan kun puhelin värähti lyhyesti. Tekstari Jolenelta. Ensin Macadamia oli aikeissa poistaa viestin lukematta sitä, mutta sitten uteliaisuus voitti ja hän avasi sen.

"Rantsuu klo 21! Jenks tuo juomat. Ole paikalla, plz? - Jolie." 

Just. Enpä taida. Sori, "Jolie", tää viesti joutaa suoraan roskikseen, Macadamia ajatteli poistaessaan viestiä. Kännykän kello näytti yhtä. Joko hän oli istunut siinä tunnin?

Ei, Macadamialla ei ollut aikomustakaan lähteä tänään yhtään mihinkään. Oikeastaan hänellä ei aikomustakaan lähteä mihinkään koko viikkoon. Hänellä ei ollut aikomustakaan tehdä yhtään mitään, paitsi maata sängyllä, sytyttää tupakka ja toivoa, että hän nukahtaisi ja tupakka sytyttäisi sängyn tuleen.
  Macadamia oli kurkkua myöten täynnä typerän Danny Blancin typerää jengiä ja niiden typeriä juttuja. Hän oli totaalisen kyllästynyt kaikkiin! Kyllästynyt isäänsä, kouluun (joka oli onneksi loppunut toissapäivänä) ja kaikkein eniten itseensä.

Mutta kun asiaa tarkemmin mietti, Macadamia huomasikin haluavansa lähteä ulos. Ehkä pieni kävely, ehkä meri-ilman hengittäminen, ehkä jopa nopea pulahdus meriveteen höllentäisi ahdistavaa tunnetta rintakehässä. Hitto, Dannyn jengi aikoi tavata rannalla! No, oli miten oli, Macadamia halusi ulos, nimenomaan rannalle. Eihän jengi kuitenkaan kauaa jaksaisi rannalla olla... Kyllä hän keksisi jotain, pakon edessä piilottelisi vaikka uimavalvontatornissa!

***
NYKYHETKI:

Nora riisti katseensa musteella töhritystä kädestään ja jatkoi matkaa ajatukset harhaillen salaperäisessä Macadamiassa. Tyttö oli ilmestynyt melkein tyhjästä ja hävinnyt yhtä nopeasti.

Mietteissään olevan Nora ei aluksi edes huomannut tien päähän pysähtynyttä joukkiota. Oli pimeää, ja ihmiset olivat kaukana, eikä Nora erottanut kuin heidän hahmonsa. Kovasta huudosta, naurun remakasta ja epäävireisestä laulusta tyttö kuitenkin päätteli, että nämä henkilöt (luultavasti miehiä) olivat melko vahvassa humalassa.

Oli jo melkein keskiyö, eikä Noraa ollenkaan huvittanut kävellä kännisen miesjoukkion ohi näyttäen poikkeuksellisen viattomalta. Niinpä hän sujahti läheisen pensaikon taakse toivoen, etteivät henkilöt olleet huomanneet häntä.

Sitten Noralla välähti. Jos mä vaan ihan pikkuhetkeksi menen tonne sisälle ja ootan että ne kävelee ohi, voin taas jatkaa matkaa. Varoen päästämästä äännähdystäkään hän ryömi portaiden luo ja kiipesi ne ylös.

Vaikka olisi ollut paljon viisaampaa mennä syrjemmälle, Noran uteliaisuus vei jälleen voiton, ja hän konttasi hiljaa lähemmäs. Yrittäen näyttää mahdollisimman huomaamattomalta hän painautui hiljaa puisia lautoja vasten ja katsoi tarkemmin. 'Hitto!', oli vähällä päästä Noran suusta, kun hän huomasi keitä ihmiset olivat. Voi hemmetin hemmetti, eikö toi olekin se hemmetin Danny!
   Nora tunnisti pojan nyt, vaikka olikin nähnyt hänet aiemmin melko kaukaa. Kaikki muutkin olivat poikia, muutaman Nora muisti nähneensä nuotion ympärillä Dannyn kanssa, mutta kolme muuta poikaa olivat täysin vieraita. Yhteensä heitä oli kuusi.

Yhtäkkiä pojat lähtivät liikkeelle Dannyn johdolla. He näyttivät ikään kuin hiipivän, eikä Noralla ollut hajuakaan mitä he olivat tekemässä. Kunnes hänelle yhtäkkiä valkeni, että Danny suuntasi askeleensa kohti samoja portaita, joita Nora oli hetki sitten kontannut ylös.

Kauhuissaan Nora pomppasi pystyyn ja lähti juoksemaan ainoaan mahdolliseen suuntaa.

Ylempään kerrokseen.

Noran olisi kannattanut pysyä siinä missä oli, sillä myös pojat olivat suuntaamassa yläkerrokseen.

Tytön sydän jätti yhden lyönnin väliin kun hän huomasi, ettei ollutkaan onnistunut piiloutumaan, vaan saattamaan itsensä sen sijaan vielä pahempaan tilanteeseen.

Pystymättä enää ajattelmaan selkeästi kauhusta kankea Nora luikahti lähimpään sovituskoppiin piiloon. Sydän tuntui hakkaavan itsensä ulos hänen rinnastaan.

Nora raotti hieman sovituskopin verhoa ja hänelle alkoi hiljalleen selvitä, missä hommissa pojat oikein olivat. Muutamat heistä näyttivät pitävän vahtia, toiset katselivat ympärilleen etsien mitä tahansa arvokasta, toiset. Yksi kävi viemässä rihkamakorut eräästä kojusta.

Danny itse tyhjensi kassakoneen. Remakka nauru säesti poikien ryöstöpuuhia. Nora ei muistanut milloin häntä olisi pelottanut niin paljon. Hän ei uskaltanut edes ajatella, mitä tapahtuisi, jos pojat tajuaisivat hänen olevan siellä.

Saatuaan paikan putsattua kaikesta minkä sai otettua mukaan, he viimein lähtivät tyytyväisinä naureskellen.

Ollessaan varma siitä että oli yksin, Nora uskalsi vetää verhon kokonaan sivuun. Sydämen syke alkoi jo rauhoittua, mutta suuta kuivasi edelleen.

Nora sulki silmänsä ja käveli hitaasti portaiden luo. Askel askelmalta hän alkoi rauhoittua, ja jalkojen tärinäkin lakkasi.

Hän oli kuitenkin henkäissyt helpotuksesta liian myöhään. Danny oli edelleen siellä, vaikkakin yksin. Nora henkäisi kauhusta ennen kuin ehti estää itseään.

Danny joko kuuli hänet, tai sitten hän aisti jonkun olevan takanaan, koska hän kääntyi.
   "Jolene? Ootko se sä?"

Nora pudisti päätään. Danny hätkähti huomatessaan, ettei Nora ollut hänen odottamansa tyttö. Danny siristi silmiään ja yritti saada selvää Norasta. Hänellä näytti olevan suuria vaikeuksia keskittää katseensa yhteen pisteeseen.
   "Et niin, et taida olla.."

Danny otti muutaman askeleen lähemmäs Noraa. Noran sydän alkoi jälleen pamppailla. Hän ei halunnut tietää mitä seuraavaksi tapahtuisi. Arvaisiko Danny, että Nora oli nähnyt kaiken? Mitä keinoja hän käyttäisi vaientaakseen Noran?
   "Kuka sä oot?" Danny sammalsi. Jostain syystä Nora ei halunnut kertoa oikeaa nimeään. Pitäisi soveltaa tilanteen mukaan.
   "Mä olen Es... Estrella", Nora sopersi ja kirosi samalla tyhmyyttään. Estrella? Oonko mä tosissani?

"Ai Estrella? Kiva nimi", Danny hymisi ja pudotti tupakkansa maahan. Onneksi hän oli niin aineissa, ettei tajunnut Noran vetäneen nimen päästään. "No, Estrella, mitäs sä teet täällä tähän aikaan?" Hän otti vielä yhden askeleen lähemmäs, ja oli nyt melkein kiinni Norassa. Nora saattoi haistaa viinanhajuisen hengityksen. Tytön sydän hakkasi taas pelosta ja... Ehkä jostain muustakin. Danny oli jo tosi lähellä. Hänen läheisyytensä tuntui painostavalta ja uhkaavalta, mutta siinä oli myös jotain kiinnostavaa. Kuin aikapommi, joka saattoi räjähtää minä hetkenä hyvänsä, ja jonka aikaa Noran sydän tikitti herkeämättä.
   "Noh", Nora aloitti. "Mä... Mä eksyin! Olin menossa keskustaan päin ja... Ja etin taksiasemaa. Pitäis päästä lentokentälle. Lento lähtee kohta." Kunpa pääsisinkin mahdollisimman kauas täältä ja heti! Hän lisäsi vielä mielessään.
   "Okei", Danny sanoi yksinkertaisesti ja hymyili. Hitto, mitä se on oikeen ottanu? Ei se erottais ees oikeeta vasemmesta, saatika totuutta valheesta!

"Sovitaanko vielä, Estrella, ettet nähny mitään mitä täällä tapahtui tänä yönä?" Danny sanoi hiljaa. "Et yhtään mitään." Ja sitten hän sipaisi Noran käsivartta. Nora pidätti hengitystään.
   "En yhtään mitään", Nora pihisi vetämättä henkeä.
   "Sun olisi parasta lähteä", Danny kuiskasi.

"Todellakin", Nora kuiskasi ilmeettömästi ja lähti nopein askelin pois Dannyn luota. Poika jäi tuijottelemaan merelle aavemaisesti.

Kun hän oli varma, ettei Danny enää nähnyt tai kuullut, Nora pinkaisi juoksuun ja vetäisi viimein syvään henkeä. Nora juoksi koko loppumatkan pysähtymättä ajattelemaan kysymystä, joka pyöri hänen päässään: Mitä helvettiä äsken oli tapahtunut?!

***

Ovet eivät olleet lukossa. Noralla ei ollut hajuakaan paljon kello oli. Hän ei tiennyt, suuttuisiko Joan-täti siitä että hän tuli niin myöhään kotiin. Jos hän edes olisi enää hereillä.

Keittiössä Joan-täti kuitenkin istui, punaviinilasi kädessä. Hän näytti olevan niin uppoutunut ajatuksiinsa, ettei huomannut Noran tuloa.

Nora yskäisi, ja Joan-täti käänsi katseensa häneen loihtien kasvoilleen pirteän hymyn. Hän viittasi Noran istumaan viereensä.

"Taisi mennä vähän myöhään", Joan-täti naurahti, muttei kuulostanut vihaiselta. "No hei, en mä suutu. Muistan kyllä minkälaista oli olla sun ikäinen. No, missä kävit?"
   "Vähän kävelin vaa tossa rantakadulla. Ja kävin rannalla."
   "Okei. Tapasitko ketään?"
   "Näin mä aika paljon porukkaa. Juttelin yhelle tytölle. Ja yhelle pojalle.. tavallaan", Nora vastasi vältellen. Hän ei tiennyt, kuinka hyvin Joan-täti olisi perillä paikallisten teinien kuvioista, mutta hän päätti pelata varman päälle, eikä maininnut kenenkään nimeä.
    "Sepäs kiva", Joan sanoi ilahtuneena. "Mitäs se kello näyttää? Hitto, melkein kaks! Mä taidankin mennä nyt nukkumaan. Suosittelisin sulle samaa."

He nousivat portaat hiljaisuuden vallitessa. Ovellaan Joan-täti kääntyi vielä hymyilemään Noralle.
   "Hyvää yötä sitten", Nora sanoi.
   "Nuku hyvin", Joan vastasi ja katosi omaan huoneeseensa.

Nora riisuutui hitaasti, avasi hiuksensa ja vaihtoi yöpaidan päälleen. Tuntui jotenkin vieraalta, ja Nora joutui koko ajan muistuttamaan itseään olevansa omassa huoneessaan. Tai jossain, joka tulisi olemaan sen kaltainen seuraavat kolme kuukautta. Varovasti Nora asettui uudelle sohvalleen. Hän yritti selvitellä sekavaa päätään. Viimeisen kahdenkymmenenneljän tunnin aikana oli tapahtunut enemmän kuin koko keväänä. Hän oli saapunut Hardwickiin, vakoillut Dannyn jengiä, tavannut Macadamian, piiloutunut sovituskoppiin todistamaan murtoa, pelännyt henkensä edestä ja joutunut kaksin Dannyn kanssa...!

Lopulta Noran oli myönnettävä, ettei ajatuksien kelailu tuottanut tulosta. Hän huomasi vasta nyt kuinka väsynyt oli, ja hänen päänsä oli yhtä sekaisin. Kaikkein päällimmäisinä pyörivät Dannyn kasvot. Nora punastui muistaessaan, kuinka Danny oli sipaissut hänen kättään. Yhdestä asiasta Nora oli varma; se Danny herätti hänessä tunteita, sellaisia tunteita, joiden kanssa hän ei tullut toimeen alkuunkaan.

***

Aamulla Nora heräsi siihen, että joku tuntematon vaalea nainen astui hänen huoneeseensa. Hän vain käveli tyynesti sisään ja sanoi: "Bonjour." Nora nyökkäsi vastaukseksi.

Nainen petasi Noran sängyn ja meni siivoamaan Noran kylpyhuoneen sillä aikaa kun tyttö vaihtoi vaatteet. Sitten nainen käveli tyynesti ulos. Joan-tädillä näytti siis olevan siivooja, ihan ranskalainen. Nora mietti mitä kaikkea muuta hän saisi vielä selville tädistään, jota ei ollut nähnyt vuosiin.

Nora löysi Joan-tädin alakerrasta tekemästä aamiaista. Pienoinen pettymys, siivoojan jälkeen Nora oli odottanut myös henkilökotaista kokkia ja hovimestaria.
   "Huomenta", tokaisi Nora, kun Joan ei taaskaan vaikuttanut huomanneen häntä.
   "On se nyt saakeli, kun leivätkin pitää pannulla paistaa. Millonkohan joku korjaisi ton paahtimen", Joan-täti mutisi itsekseen. "Ai, Nora! Taas sä tulit niin hiljaa, olin ajatuksissani. Huomenta. Nukuitko hyvin?"

"Nukuin, kiitos, kunnes heräsin siihen että joku ranskalainen nainen tuli petaamaan mun sängyn ja siivoamaan vessan", Nora nauroi.
   "Ai anteeksi! Se on vaan Arletty. Se käy kolme kertaa viikossa siivoamassa täällä. Unohdin, että se tuli tänään. Ethän sä säikähtänyt?"
   "En, yllätyin enemmänkin."

Joan-täti ojensi paistetun leivän Noralle ja otti itselleen samanlaisen. He ehtivät juuri ja juuri istua pöytään kun Arletty pyyhälsi keittiöön.
   "Aa, Arletty! C'est Nora. Elle est ma nièce", Joan sanoi esitellen Noran Arlettylle. "Nora, tässä on siis kotiapulaiseni Arletty Guerin." Nora nyökkäsi Arlettylle, joka väläytti hymyn tytölle ja alkoi pyyhkiä keittiön pöytiä.
   "Onks sulla mitään suunnitelmia täksi päiväksi?" Joan-täti kysyi hetken päästä.
   "Eei, ei mulla - Ei kun on! Mä lupasin tavata sen eilisen tytön tänään kaupungilla joskus kahelta", Nora sanoi muistaen äkkiä eilisillan. Sitten hän tajusi ettei tiennyt ollenkaan missä päin oli keskusta. Joan-täti neuvoi Noralle lyhimmän reitin.

***

Puoli kahdelta Nora sai Macadamialta tekstarin, jossa tämä ehdotti että he tapaisivat puistossa lähellä keskustaa. Puolta tuntia myöhemmin Nora lähestyi puistoa Joan-tädiltä saamien ohjeiden mukaan.

Nora istui penkille odottamaan Macadamiaa. Hän ei saanut Dannya ja eilistä iltaa pois mielestään. Hän ei vain pystynyt unohtamaan.

Puisto oli hyvin kaunis paikka. Nora katseli liplattavaa vettä. Hän toivoi Macadamian tulevan pian. Nora uskoi, että tämä tietäisi Dannysta ja tämän jengistä paljonkin. Jokin heissä kiehtoi Noraa niin paljon, että hänen oli saatava tietää lisää.

Samassa Macadamia ilmestyi hänen eteensä. Nora ei ollut nähnyt hänen tulevan. Outoa, jälleen hän oli ilmestynyt kuin tyhjästä.

"Moi taas", Macadamia sanoi ja istahti Noran viereen.
   "Moi vaan", Nora vastasi, "Macadamia.", hän lisäsi kysyvästi. Macadamia naurahti.
   "Totta, kaikki meistä ei ole nimellä siunattui", hän naurahti. "Enpä kyllä osaa sanoo mitä sen niitten päässä liikku kun ne nimes mut pähkinöitten mukaan."

Seurasi hetken hiljaisuus. Sitten Noran oli pakko avata suunsa ja sanoa ääneen: "Mä tapasin eilen Dannyn."

"Hä?! Dannyn? Danny Blancin?! Miten niin tapasit?" huudahti Macadamia kuulostaen huolestuneelta.
   "No tavallaan... Danny ja sen jengi murtautu eilen rant-"
   "Tiiän, tiiän! Mut olitko sä siellä? Puhuitko sä sille?"
   "No kun... Se oli tavallaan vahinko. Se vaan vannotti etten kertois nähneeni mitään. Ja sit mä lähin. Mut se oli niin kännissä ettei se tajunnu vaikka puhuin sille ihan puuta heinää."

"Eh...", Macadamia raapi niskaansa vaivaantuneena. "Sekö ei tunnistais sua jos näkisitte kadulla?"
   "No ei tosiaankaan", Nora vakuutti. Hän ei itse tiennyt oliko se hyvä vai huono, sillä hän halusi nähdä Dannyn uudestaan.
   "Hyvä. Parempi että pysyttelet erossa kaikesta tästä", Macadamia sanoi lyhyesti. Nora ei osannut sano mitään. Miten niin parempi? Ja mistä kaikesta?

Taas seurasi hiljaisuus, jonka Macadamian rikkoi: "No, ei me tähänkään voida koko päiväks jäädä. Ostari on ihan tos takan, mennäänkö sinne?"

***

Ostari oli niin kuin kaikki muukin Hardwickissa: ei kovin ihmeellinen. Siellä oli yllättävän hiljaista, sillä Macadamian puheesta päätellen ostari oli rannan lisäksi niitä ainoita paikkoja, jossa nuoret hengailivat.

"Njoo, ei tää kovin kummonen oo, mutta onpahan edes jotain", Macadamia sanoi kun he astuivat sisään.

Tytöt kävivät nopeasti H&M:ssä, joka oli Macadamian mukaan ainoa 'kunnollinen' vaatekauppa. Heti perään hän kyllä totesi: "Mulla ei ole yhtään vaatetta täältä. Tää on niin massa! Mieluummin mä ostan netistä vähän.. erilaisista paikoista." Nora nyökkäili toivoen ettei Macadamia huomaisi, että vaatepinon päällimmäisinä oli tismalleen samanlaisia paitoja kuin hänellä.

Macadamia näytti Noralle myös toisen vaatekaupan käytävän toiselta puolelta, jonka vaatevalikoima oli varsin outo.

Heillä oli oikeastaan aika hauskaa, kun he sovittelivat joitain vaatteita.

Shoppailtuaan jonkun aikaa Nora ja Macadamia olivat yhtä mieltä siitä, ettei ostarissa ollut montakaan kovin mielenkiintoista kauppaa. Noralle oli kuitenkin iloinen yllätys, että Hardwickissa oli edes yksi McDonald's. Häntä ei houkuttanut syödä koko kesää pelkkiä vastapyydettyjä katkarapuja, kuten edellisenä päivänä.

Syötyään kaksikko istahti aulan penkille haluttomana kiertelemään kaupoissa tai kahviloissa.
   "Kuule", Nora aloitti. Hän halusi pytää jotain, mitä oli miettinyt koko päivän ja edellisen yön. "Mä haluaisin kysyä sulta jotain."
   "Ai. Okei, anna tulla vaan."
   "Tai... Niin. Sä tiedät aika paljon Dannyn jengistä, etkö vaan?"
   "Ai tiedän!" Macadamia tuhahti. "Mähän kuulun siihen! Tai no tavallaan kuulun... Riippuu vähän."
 

"Mitä?" Nora yllättyi asian saamasta käänteestä. Toisaalta se tekisi tästä helpompaa. "Mutta miks sä et sitten eilen ollut rannalla?"
   "Olinhan."
   "Niin mut- Tai unohda! No, jos sä kerran kuulut jengiin, niin oisko mahollista että... Jos sä vähän niinku esittelisit mut jengille."
   Macadamian suu tiukkeni.

"Mitä? Ootsä tosissas! Ei ole totta!" Macadamia huudahti sitten. "Mitä sä oikein puhuit Dannyn kanssa? Äh, oli mitä oli, unohda se! Unohda Danny, unohda koko helvetin jengi! Jos sä et nää mikä on sun omaksi parhaaksi, niin meillä ei ole enää puhuttavaa!"

Ja niine hyvineen Macadamia marssi kimpaantuneena ulos ovesta jättäen hämmentyneen Noran istumaan yksin penkille.

***

Ääh! En osaa sanoa oikein mitään. Olen vain iloinen että sain sen valmiiksi, laatu on mitä on. Pyydän jättämään kommenttia! :)