perjantai 3. heinäkuuta 2015

Osa 12. Viimeinen tupakka

Moikka murut! Päästän teidät heti lukemaan, ja lörpöttelen lopussa! :)

Lana Del Rey - This is what makes us girls

***


VIIMEKSI TAPAHTUNUTTA: Nora musertui Dannyn jätettyä hänet ja lukittautui huoneeseensa. Aiemmin Jolene ja Danny olivat syyttäneet Noraa vasikoinnista, väittäen että Nora olisi kertonut poliiseille Jenkinsin bileisiin tuoduista huumeista. Jolene oli vielä maininnut, että Macadamia oli kertonut asiasta Dannylle.
   Tony piinasi Joania puhelinsoitoilla ja vannoi rakastavansa tätä. Paljastui, että Joan ja Tony olivat seurustelleet yksitoista vuotta sitten, ja Joan oli tullut raskaaksi. Tony oli lähtenyt saatuaan tietää asiasta, ja Joan oli juonut itsensä humalaan ja lähtenyt autolla perään. Hän joutui kolariin, jonka takia menetti lapsensa.
   Nora kyllästyi itsesäälissä vellomiseen ja päätti eräänä päivänä lähteä ulos. Hän laittautui oikein tyrkyksi ja lähti liftaten naapurikaupunkiin. Noran otti kyytiin Gringo Shade, Jenkinsin huumediilerikaveri. Gringo vei Noran asunnolleen, huumasi tämän ja he harrastivat seksiä Noran häilyessä tajuttomuuden rajoilla. Lopulta Gringo jätti Noran makuuhuoneeseensa ja tyttö menetti tajuntansa.

***






















Kun Nora raotti silmiään, hänen katseensa osui ensimmäisenä vastapäisellä seinällä olevaan tauluun. Siinä oli Golden Gate -silta. San Francisco.






















Seuraavaksi hän näki tummahiuksisen naisen, jonka katse oli nauliutunut lattiaan. Hän hypisteli ruskean mekkonsa helmaa hajamielisesti käsissään.
   "Äiti?"
























Nora potkaisi peittoa sivuun ja kohottautui istuma-asentoon. Hän oli... sairaalassa. Olo tuntui siltä, kuin hän olisi nukkunut tuhat vuotta. Sairaalavaate oli takertunut kiinni ihoon ja lakana oli nihkeä hiestä.
























Koko kesän tapahtumat muistuivat Noran mieleen sekunnin murto-osassa. Viimeinen asia, jonka hän muisti oli Gringon kylpyhuoneen valkoiset kaakelit... Noraa alkoi oksettaa.
   Hänen oli siirtynyt salamannopeasti sängyn luo nähtyään Noran olevan hereillä. Nora veti polvet rintaansa vasten, ja toivoi ettei äiti sanoisi mitään.






















Eikä sanonutkaan. Nora ei halunnut kohdata hänen katsettaan, mutta pakottautui lopulta nostamaan leukansa rinnastaan. Äidin huolestunut ilme sai kyyneleet kihoamaan hänen silmiinsä.
























"Mä mokasin. Mä mokasin tosi pahasti", Nora olisi halunnut sanoa, mutta sanat takertuivat kurkkuun kiinni. Kyynel valui hänen poskelleen.
























"Voi kulta...", äiti kuiskasi ja sulki Noran syliinsä. Hän silitti hiljalleen tyttärensä selkää, joka vapisi voimistuvien nyyhkäysten voimasta. Nora painoi päänsä äitinsä olkaa vasten ja sanoi jotain, josta seinällä oleva taulukin muistutti.
   "Mä haluan kotiin."

***

Joanin vapaa käsi pusertui nyrkkiin. Toisella kädellä hän puristi kännykkää korvaansa vasten. Olisi tehnyt mieli paiskata koko puhelin seinään.
   "Nyt on todellakin huono hetki", Joan sanoi ja yritti pitää äänensä tasaisen välinpitämättömänä.

"Älä viitsi, sä yrität vältellä mua", tiuskaisi ääni langan toisessa päässä.
   "Tony, ei nyt!"
   "Tehdään tää nyt kerralla selväks -"
   "Ei, eikä tehdä!" Joan sanoi korottaen ääntään. "Ei ole mitään selvitettävää!"
   "Kuuntele nyt kerrankin -"

Joan kuuli askeleiden lähestyvän käytävän toisesta päästä.
   "Mun pitää lopettaa. Älä soita enää." Joan katkaisi puhelun ja kääntyi ympäri. Peter oli sanonut lähtevänsä alakerran kahvilaan ja palasi nyt kädessään iso kahvimuki. Hän nyökkäsi Joanille, joka piilotti kännykän selkänsä taakse.

Samassa reunimmainen ovi avautui ja Joan näki Sophien tulevan ulos huoneesta. Tämä hymyili miehelleen.
   "Nora heräsi äsken. Voit mennä", Sophie sanoi, ja Peterin kasvoille levisi helpottunut hymy.

Kun ovi oli sulkeutunut, Sophie kääntyi Joania kohti.
   "Sinä! Mitä ihmettä sun päässäs liikkuu?" hän tivasi. Joan nielaisi, ja tunsi värin valuvan kasvoiltaan. Hän ei saanut sanotuksi sanaakaan. Ihan kuin yhteys aivojen ja suun väliltä olisi katkennut.


"Minä luotin suhun! Ajattelin, että Nora voi ihan hyvin olla tän kesän täällä, että sä osaat sen verran ottaa vastuuta, aikuinen ihminen - mutta ei! Sä olet ihan samanlainen kuin ennen!"
   Joanista tunsi olevansa taas kuusivuotias, jota isosisko nuhteli mekkonsa lainaamisesta. Hän jäi jälleen sanattomaksi.
   "Nora ei ole ikinä tehnyt mitään luvatonta, saati laitonta, liekö edes tupakkaa kokeillut.. Pari kuukautta sun luona ja tyttö joutuu sairaalaan, huumeiden takia -" Huutoa jatkui ja jatkui. Joan oli saanut puhekykynsä takaisin, ja yritti huutaa sisarensa hengenvetojen väliin puolustuksekseen sanoja, jotka hukkuivat Sophien syytöksiin.

Tarpeeksi raivottuaan siskokset istahtivat odotushuoneen penkeille ja varoivat katsomasta toisiaan. Hiljaisuutta tuntui kestävän loputtomiin. Ja sitten Sophie sanoi, erilaisella äänellä kuin aikaisemmin:
   "Sinä olet alkanut taas juoda, vai mitä?"

***

Nora oli uppoutunut jonkin hoitajan tuoman kuluneen kirjan pariin, kun samainen hoitaja koputti oveen ja astui sisälle vastausta odottamatta.
   "Sinulle on vieras", nainen sanoi hymyillen. Nora kohotti katseensa kirjasta.

"Jätän teidät kahden", hoitaja liversi, ja poistui. Nora tuijotti punatukkaista tyttöä, joka oli kävellyt huoneeseen hoitajan perässä.
   "Moi", tyttö sanoi hiljaa.

"Anne?" Nora kysyi hämmästyneenä. Anne hymyili pienesti ja sanoi sitten: "Ikävä kuulla...", nyökäyttäen päätään Noran suuntaan. "Toivutko sä?"
   "Joo, kyllä tää tästä... Istu vaan, jos haluut."

Anne istui pitkän aikaa hiljaa, katseli ikkunasta ulos ja piirteli vaivaantuneena jaloillaan ympyröitä lattiaan. Lopulta hän avasi suunsa.
   "Mä tulin koska... Mun mielestä sun pitäisi tietää yks asia."

"Jolene valehteli", Anne totesi, nosti katseensa ja katsoi Noraa nyt suoraan silmiin. Nora katsoi häkeltyneenä takaisin.

























"Jolene keksi ite sen, että sä olisit soittanu poliisit niihin bileisiin. Se väitti Dannyllekin niin ja.. No, totta kai se uskoi. Mutta", Anne veti henkeä, "Macadamialla ei ollu sen kanssa mitään tekemistä. Macadamia oli soittanu Dannylle aikasemmin, ja sanonu että Dannyn pitäis lopettaa se teiän juttu. Mutta se ei sanonu poliiseista mitään."
   Noran sisällä kuohui, hän ei tiennyt mitä ajatella. Hänen teki mieli kysyä, mistä Anne tiesi sen kaiken, muttei kysynyt. Oikeastaan se oli melko itsestäänselvää. Nora huokaisi hiljaa. Hän ei ikinä muistanut, että Anne oli Dannyn sisko.
























Lopulta hän nousi ja käveli Annen luo.
   "Kiitos, että kerroit", Nora sanoi ja halasi Annea nopeasti. "Älä anna niitten pilata itteäs."
   "En mä enää hengaa niitten kanssa", Anne sanoi ja he erkanivat toisistaan. "Mä ajattelin, että.. No niin on vaan parempi." Sitten hän vilkaisi Noraa kuin pitäisi tätä jonkinlaisena varoittavana esimerkkinä huonoon seuraan joutumisesta. Noran poskia alkoi punottaa.
   "Niin", hän selvitti kurkkuaan vaihtaakseen puheenaihetta. "Kuka niille poliiseille sitten kertoi? Jolene?"
   "Mä en tiedä. Tuskin Jolene, se olis kertonu mulle. Sitä ei kai kukaan tiedä."























"Valitan, vierailuaika on päättynyt!" hoitaja sanoi avatessaan ovea, eikä kuulostanut lainkaan pahoittelevalta. "Nyt sitten -", hän huomasi, ettei Nora ollut sängyssä, "Tyttö hyvä, heti takaisin vuoteeseen! Et sinä vielä saisi olla jaloillasi!"























Nora naurahti ja kiipesi takaisin sänkyynsä. Anne nyökkäsi ja kääntyi lähteäkseen kohti hoitajan avaamaa ovea.
   "Hei, Anne", Nora huikkasi vielä ennen kuin tyttö ehti ovelle. "Kiva tukka."























Anne kääntyi ja hänen huulilleen kohosi pieni hymy.
   "Kiitos. Mä alan kasvattaa omaa väriä takaisin." Sen sanottuaan hän lähti.

























Hoitaja alkoi touhottaa Noran sängyn ympärillä, mutta hän ei jaksanut kuunnella, vaan mietti Annen sanoja.
   " - ja kävi täällä toinenkin tyttö sillä aikaa kun sinä nukuit." Sanat olivat kiinnittäneet Noran huomion.
   "Niinkö? Kuka?" Nora kysyi.

























"Mistä minä tietäisin, ei se sanonut nimeään", hoitaja puheli nopeasti. "Kauhean koppava se oli, ja jotenkin hätäisen oloinen. Se oli vähän sellainen erikoinen, pukeutunut omituisesti, tiedätkös, ja niin - sillä oli pinkit hiukset."

***























Nora pääsi pois sairaalasta muutamassa päivässä. Huumieden yliannostuksesta johtunut ruumiin sisälämpötilan äkillinen nousu ja siitä seurannut pyörtyminen. Se oli varsinainen syy siihen, minkä takia Nora oli sairaalaan joutunut. Joskin hän itse arveli todellisen syyn juontavan juurensa paljon kauemmas, jo kesän alkuun, mutta mitä sitä enää voivottelemaan. Hän saattoi vain kiittää onneaan siitä, ettei Gringo ollut sekoittanut kokaiinia hänen juomaansa yhtään enempää.























Ylempi komisario Moscovitz oli käynyt jututtamassa Noraa sairaalassa ja hämmästynyt, kun Nora oli puhunut ilman erityistä maanittelua. Nora oli kertonut kaiken, minkä tiesi. Hän ei liiemmin välittänyt, joutuisiko Gringo telkien taakse, mutta hän halusi unohtaa. Unohtaa ja päästä eroon koko sotkusta.
   "Eiköhän tämä ole sitten tällä selvä", komisario sanoi lähtiessään, ja Nora saattoi huokaista helpotuksekseen.






















Noralla oli ollut täysi työ vakuuttaa hysteerisen huolestuneelle äidilleen olevansa kunnossa. Äiti oli rauhoittunut hieman kuultuaan, ettei Nora ollut ottanut huumeita vapaasta tahdostaan, mutta hän halusi silti lähteä heti ensimmäisellä junalla kohti San Franciscoa. Miehensä pitkällisen suostuttelun päätteeksi Sophie oli alistunut jäämään Joanin luo vielä muutamaksi päiväksi, jotta Nora saisi rauhassa pakottua tavaransa ja, kuten Peter oli sanonut, hän saisi itse selvitettyä välit sisarensa kanssa.























Lähdön hetki läheni lähenemistään, ja Nora kohtasi sen sekavin tuntein. Viime päivinä hän ei ollut mitään muuta halunnut, kuin lähteä pois koko kirotusta kyläpahasesta, mutta... Miksi hänen sisuksissaan tuntui kuitenkin tyhjältä, jopa.. haikealta?























Nora nousi ja käveli ikkunan luo. Hän katsoi nyt jo kovin tutuksi tullutta maisemaa merelle ja huokaisi. Ehkä, hän joutui myöntämään itselleen, ehkä hän Hardwickista lähtiessään jättäisi taakseen muutakin kuin kurjuutta. Ehkä hän oli kaikesta huolimatta viihtynyt, ja no.. pitänyt hauskaa.
   Nora ajatteli Macadamiaa katsoessaan aaltojen lyövän rantaan. Macadamia oli kuin meri, jotain mitä hän ei koskaan voisi ymmärtää. Pieni ajatus iski hänen takaraivoonsa. Macadamia oli yrittänyt käydä katsomassa häntä sairaalassa...























Nora sulki silmänsä ja hieroi ohimoitaan hiljakseen. Vielä muutama asia oli tehtävä ennen lähtöä.

***
























"Yritäthän pitää huolen itestäsi?" Sophie kysyi silmissään häivähdys huolta, jota Joan ei muistanut nähneensä niissä pitkään aikaan. "Pidetään yhteyttä."
   "Pidetään."
























"Ai hei kulta", Sophie sanoi huomattuaan tyttärensä seisovan ovensuussa. "Saitko pakattua?"
   "Joo sain. Voisinko vaihtaa pari sanaa Joan-tädin kanssa?"
   "Totta kai, mä lähdenkin etsimään isääs..."





"Mä haluaisin pyytää anteeks", Nora aloitti, kun he jäivät kahden Joan-tädin kanssa. "En mä tarkottanu sitä, mitä sanoin sillon.. Tai muutenkin, mä käyttäydyin huonosti. Ja en mä halunnut, että sä joutuisit hankaluuksiin mun takia..."
   "Älä sitä murehdi", Joan-täti hymyili. "Mäkin pyydän anteeksi. Olis pitänyt vahtia sua paremmin. Mä en ikinä kuvitellu, että sulle voisi sattua jotain noin kamalaa."
























Nora hymyili, ja Joan-täti halasi häntä pitkään.
  "Musta oli tosi kiva, että olit täällä", Joan-täti sanoi hiljaa. "Vaikka tää ei nyt ihan mennytkään niin kuin piti."
   "Oli kiva olla täällä", Nora valehteli. Tai ei, oli siitä osa tottakin. Hän erkani tädistään. "Mä käyn vielä ulkona."
























Nora kiiruhti ovesta ulos ja törmäsi pihalla Macadamian isään, Tony Zaloumikseen. Pysähtymättä edes ajattelemaan, mitä Tony teki Joanin luona, Nora kysyi: "Onko Macadamia kotona?"
   Tony tuijotti häntä hämmentyneenä. "Ei", hän sanoi toinnuttuaan hieman. "Itse asiassa en oo nähnyt sitä pariin päivään", hän lisäsi sitten, kuin olisi vasta nyt huomannut tyttärensä puuttuvan.
























Jäämättä odottamaan lisäselityksiä, Nora juoksi portaat alas. Ei ollut kuin yksi paikka missä Macadamia voisi olla, eikä Noran tarvinut kahta kertaa miettiä, mikä se oli.

***

Ovi kolahti auki juuri kun oli ehtinyt sulkeutua Noran jäljiltä. Tony käveli suoraan sisään vaivautumatta koputtamaan.

Joan tiesi katsomattakin, kuka tulija oli. He olivat pitkän aikaa hiljaa, vain tuijottaen molemmat eteensä.
























Sitten sanaakaan sanomatta Tony käveli Joanin luokse ja riuhtaisi tämän kovakouraiseen ja intohimoiseen suudelmaan. Joan jähmettyi paikalleen häkellyksestä, mutta sai pian koottua itsensä. Hän riuhtaisi itsensä irti, vaikka pienen osan hänen mielestään teki mieli vastata suudelmaan.

"Kuinka selväksi mä voin enää itseäni tehdä?" Joan huusi. "Eikö mene perille, etten halua nähdä sua enää?"
   "Sä pakenet, Joan", Tony sanoi vastaan korottaen ääntään yli Joanin huudon. "Me tiedetään kumpikin, että sä haluat olla mun kanssa, mutta et uskalla! Tällä kertaa tää ei jää tähän, mä en lähde täältä ennen kuin oon saanu kunnollisen vastauksen."























"Kunnollisen?" Joan oli hyvin lähellä menettää malttinsa lopullisesti ja paiskata miehen lasisen ikkunan läpi suoraan pihalle. "Mitä osaa sä et ole nyt ymmärtänyt? Että mä vaan välttelen sua enkä suostu puhumaan.. No se hitto vieköön tarkottaa etten halua olla kanssas missään tekemisissä!"
   "Sä rakastat mua, Joan."
   "Sä olet satuttanut mua enemmän kuin kukaan muu ikinä!" Joan huusi nyt suoraa huutoa.
   "Siitä on yksitoista vuotta", Tony sanoi, mutta väri pakeni hänen kasvoiltaan. "Mä en ole enää sama mies."
   "Ja hitot, totta kai olet!"


"No jumalauta näinkö tää nyt menee?" Tony huusi ja laskeutui polvilleen.
   "Mitä... Mitä sä teet?" Joan hämmentyi niin ettei osannut enää huutaa.
   "No tuletko vaimokseni, mitä?"

Hymy valaisi Joanin kasvot ja hän alkoi tahtomattaankin nauraa. Oli siinäkin näky.
   "Nouse nyt helvetti ylös sieltä, en mä sun kanssas naimisiin mene", Joan naurahti, ja Tony nousi ylös sen näköisenä, että oli valmis lyömään Joania.
























"Mutta saat toisen mahdollisuuden, koska mulla ei ole enää mitään menetettävää", Joan hymähti, ja miehen kasvot kirkastuivat. Hän taivutti Joanin uuteen suudelmaan, johon hän tällä kertaa vastasi.

***
























Nora oli arvannut oikein. Hän näki jo kaukaa tutun hahmon istumassa kuumalla hiekalla, kasvot merelle päin.



Macadamia kuuli varmasti askeleet takanaan, muttei kääntynyt katsomaan. Nora ei löytänyt oikeita sanoja ja väärätkin takertuivat kurkkuun kiinni. Lopulta hän vain istui.
























He istuivat hetken aikaa hiljaa. Nora tiesi, että lopulta hänen olisi puhuttava, sen takia hän oli tullut. Mutta ei vielä. Hän veti pitkän henkäyksen suolantuoksuista ilmaa ja tajusi katselevansa maisemaa viimeistää kertaa. Silmäkulmastaan hän näki Macadamian hymyilevän kuin itsekseen.
   "Tulee muistoja mieleen", Macadamia sanoi sitten, ikään kuin selitykseksi. "Otatko tupakan?"

Nora oli sanomassa, että oli aikeissa lopettaa polttamisen, mutta otti kuitenkin. Hän veti henkoset ja savu täytti hänen keuhkonsa. Nora epäili, että tupakansavu olisi ikuisesti linkittynyt hänen mielessään kesään.
   "Mä kuulin, että sä kävit katsomassa mua", hän sanoi. Macadamia ei vastannut, ja oli Noran vuoro hymyillä itsekseen. Sitten hän selitti, mitä Anne oli kertonut hänelle sairaalassa. "Anteeksi", hän lopetti. "Mun olis pitänyt tajuta, että sä et olisi tehnyt mitään sellaista."
























Nora katsoi Macadamiaan, ja näki, että tämän silmät olivat täyttyneet kyynelistä.
   "Kun mä kuulin, mitä sulle... Niin mä en voinut ajatella kuin yhtä asiaa. Sen olis pitänyt olla minä, joka makaa sairaalassa, et sinä. Se oli kaikki mun syytä. Mäkin pyydän anteeksi", hän sanoi tukahtuneella äänellä. "Anteeksi, että mä ikinä vedin sut mukaan koko piireihin." Hiljaisuus. "Minä kerroin niille kytille", hän sanoi sitten hiljaa. Nora hätkähti, mutta ei sanonut mitään.
























He katselivat hetken aikaa meren kuohuntaa. Lokit huusivat jossain heidän yläpuolellaan.
   "Muistatko kun me tavattiin?" Macadamia kysyi.
   "Mä en vois unohtaa sitä ennen kuin oon kuollut ja kuopattu!" Nora huudahti nauraen, ja Macadamia yhtyi hänen nauruunsa. "Sä vaanit tuolla hengenpelastustornissa."
   "Ja sä vaanit sen takana", Macadamia hymähti.
   "Mä olin silloin niin...", Nora aloitti.
   "Tylsä", Macadamia totesi. Nora nauroi taas. Hän oli oppinut, milloin Macadamia pilaili. "Tylsä, mutta kiinnostava", Macadamia jatkoi saaden Noran vaikenemaan. "Mä näin sussa jotain... Emmä tiedä. Musta vaan tuntui, että ton ystävä mä haluaisin olla."
   Nora karisti tuhkaa maahan. Hänestä oli hellyyttävää, että Macadamia raotti näin kuortaan hänelle.
   "Sä olet paras ystävä, joka mulla on ollut", Macadamia sanoi koruttomasti. Nora joutui räpyttelemään silmiään.
























He kävivät selälleen makaamaan ja upottivat sormensa polttavaan hiekkaan. Taivas oli pilvetön. Aaltojen kohina kuului, vaikkeivät he nähneet niitä enää.
"Me ei taideta nähdä enää", Macadamia sanoi. Se oli enemmänkin toteamus, kuin kysymys, eikä Nora havainnut Macadamian äänessä toiveikkuutta sen pahemmin kuin haikeuttakaan. Hänestä itsestään tuntui miltei surulliselta vastata.
   "Ei niin."
   "Vanhojen aikojen kunniaksi", Macadamia sanoi, "mennäänkö uimaan?"























He kahlasivat veteen vaatteet päällä, kiljuen ja nauraen riemusta kuin pikkutytöt. Kohta pitäisi ajatella lähtöä, mutta vielä, vielä hetki olisi aikaa nauttia kesän viimeisistä lämmöistä. Noran mieleen palautui elävästi alkukesän öinen uintireissu Macadamian kanssa, samana iltana jolloin he olivat tavanneet. Norasta tuntui, että hän oli vanhentunut sen jälkeen hirveästi.

***

Se oli Hardwick Shoren viimeinen osa. Onpa omituinen olo :o Päällimmeisnä varmaan tyytyväisyys, onhan tämä eka tarina, jonka olen tehnyt loppuun asti! Myös haikeus, helpotus, ja jotkut muut epämääräiset tunteet lienevät oikeita kuvaamaan tätä. Vähän samanlaisia fiiliksiä kuin päähenkilöllä itsellään Hardwickista lähtemisen suhteen :D

Nyt. Minusta olisi tosi mukavaa, jos jättäisit jotain kommenttia, jos olet lukenut tätä tarinaa. Mikään pakko ei ole, mutta muutamiin kysymyksiin voisi vaikka vastailla. Esim.
- Mitä pidit tarinasta yleensä? Entä henkilöistä, kuvista, tekstistä jne?
- Jäikö jotain epäselväksi? Kysy, voin yrittää selventää(Ihan varmasti jäi, koska olen itsekin välillä pudonnut kärryiltä juonikuvioiden suhteen)
- Lukisitko lisää tarinoita/kirjoituksia samalta kirjoittajalta? (Hehe ^_^)

ISO sydän kaikille lukijoille! ♥ On se ihmeellistä, että niinä hetkinä kun ei jaksaisi mitenkään, lohduttaa ajatus siitä, että edes yhtä ihmistä kiinnostaa sen verran, että jaksaa lukea tällaista. Ilman teitä olisin varmaan luovuttanut ajat sitten. Olette aivan ihania! ♥

Ja niille, jotka luulivat nyt pääsevän eroon tästä ärsyttävästä haihattelijasta: no way! >:) Olen suunnitellut uutta tarinaa (useampaakin itse asiassa, mutta katsotaan nyt), ja aloittelen, kun olen saanut tehtyä henkilöitä ja rakennellut vähän jotain. Yritän myös suunnitella tämän tarinan hieman paremmin etukäteen, jotta päivitystahti ei olisi niin.. venyvä. Sitä odotellessa, käykää katsomassa sekoilujani GreenPixy's Challenge Maniassa!

Kiitos vielä kerran! Heippa viimeisen kerran näissä merkeissä, nähdään muiden juttujen parissa! ;)

- GreenPixy

P.S. Tänne saa edelleen ilmoitella uusista osista, sillä seuraan kyllä tarinoita! Tai vaihtoehtoisesti ilmoitukset Challenge Manian puolelle.

25 kommenttia:

  1. Voi että, nyt se on ohi. Hyvä tarina oli :)
    Henkilöt olivat mielenkiintoisia, herättelivät erilaisia tuntemuksia, niin negatiivisia kuin positiivisiakin. Hyvällä tavalla :D

    Ja ihan mielelläni jatkan tarinoittesi lukemista :) Niistä saa tulla ilmoittelemaan jatkossakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! :) Mukava kuulla, toivottavasti jokaisesta hahmosta löytyi ainakin jotain.. no, jotain :D Ihanaa, ilmoittelen toki kun saan jotain aikaiseksi! Kiitos, että olet pysynyt mukana! :)

      Poista
  2. Hyvä tarina oli, ja kunnialla ja aivan ajoissa loppuun saatettu, ei puhettakaan mistään päivitysten venymisestä minun mielestäni :3 Tarina oli kiinnostava ja henkilöt hyvin suunniteltuja ja toteutettuja, hyviä kasvutarinoita (oli siis enemmänkin mukana kuin Noran, ymmärsin ja tulkitsin ;) ) Jatkan toki muidenkin tarinoidesi ja tuotostesi lukemista. Mutta nyt toistaiseksi on suoranainen ilo päivittää oman legacyn linkkiluetteloon "päättynyt" ennemmin kuin "keskeytyi" tai "tauolla" tämän linki perään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mukava kuulla, ne päivitystauot rassaa varmaan entien aina kirjoittajaa itseään :D Joo, vaikka tarina keskittyi Noran ympärille, muillakin henkilöillä oli pienempiä kehitystarinoita, ja mikä parempaa, jos tulkitsit jotain, mitä en itse ollut edes huomannut :D Tuli kyllä itselle jotenkin sellainen tyytyväinen ja kokonainen olo, kun tämän sai valmiiksi. Kiitoksia sinulle, kun olet tätä tarinaa viitsinyt seurailla! :)

      Poista
  3. Hyvin olit tarinan toteuttanut ja hienoa, että pääsit loppuun asti. Se on aina lukijoita ilahduttavaa. :)
    Tarina oli juonellisesti todella hyvä. Raotit nuoruuden varjopuolia, että kaikki ei aina mene niin mallikkaasti ja tämä oli hieno varotus siitä mitä tapahtuu kun eksyy väärään seuraan. Tarina myös päättyi hyvin, ei liian onnellinen loppu, muttei liian surullinenkaan. Oli hyvä, että Nora ja Macadamia saivat selvitettyä välinsä.
    Minä kyllä mielelläni lukisin jatkossakin kirjoituksiasi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, se ilahdutti myös minua ;D Mukavaa kuulla mielipiteitäsi, etenkin tuosta lopusta. Mietin pitkään, miten tämän kuuluisi loppua, ja sittne päädyin tuollaiseen.. no, neutraaliin(? ei, niin ei ehkä voi sanoa, no kuitenkin) lopetukseen. Ihana kuulla! :) Kiitos sinullekin, kun olet tarinaa jaksanut seurata loppuun asti!

      Poista
  4. Alusta asti oon toitottanu samaa, että tää on mahtava tarina. Oot huippu kuvaaja, kirjottaja ja lavastaja. :) Kiva kun viimeinen osa tuli ulos, vaikka hieman haikeaa olikin kun tarina loppui.

    Kiva jos on jo uusia tarinanalkuja tulossa! llmoittele uusista tarinoista ja osista vanhoissa. Kiitos :) Kiitos tästä ihanasta tarinasta, jonka jaoit meidän kanssa :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, kiitoksia kovasti! :> Apua, tässähän ihan punastuu.. Niin, haikeaahan tämä on lopettaa, mutta myös helpottavaa. Juu, mielelläni ilmoittelen :) Kiitos itsellesi, kun olet lukenut ja kommentoinut! :3

      Poista
  5. Tämä oli yksi niistä tarinoista, joiden osan ryntäsin lukemaan heti kun näin ilmoituksen! Osat oli sopivan juonellisia, teksti oli tarpeeksi kevyttä ja hahmot yksilöllisiä ja kiinnostavia :)

    Viimeisen osan nimi oli hyvä, en osaa perustella, mutta se vaan jotenkin sopi tähän. Tässä oli sellainen tunnelma, että kaikki todellakin oli lopussa, mutta jotenkin vasta alussa. Joanin ja Tonyn tarina tuntui jotenkin loppuvan hätäisesti, kun riidasta siirryttiin suoraan sopuun. Mutta hyvä, että Macadamia ja Nora erosivat ystävinä, kuten myös Nora ja Joan :)

    Ilmoittelen tulevaisuudessa pelkästään Challenge Maniaan osistani, ja jos tämä blogi ei enään päivity, voin varmaankin poistaa Hardwick Shoren linkkilistalta? :) Mutta toivottavasti tilalle tulee jotain uutta, niin kuin kerroit tossa loppulöpinöissä, koska olisi ihanaa lukea sulta vielä lisää simstarinoita :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, miten ihanaa! Kiitos paljon palautteesta. Haha joo, ensin mietin, että oliko tuo nimi vähän liian itsestäänselvä, mutta annoin sitten olla :D Oo, hienosti muotoiltu, vaikka tämä yksi jakso oli lopussa, kaikki on kuitnekin vasta alussa :) Heh, tuo Joanin ja TOnyn kohtaus oli vähän turhan hasardi, se saattoi johtua siitä, että heidän kysymysksensä loppuun asti ihan auki :D Päätin ratkaisun vasta viime hetkellä. Ja tosiaan, HS:n saa toki poistaa linkkilistoilta. Kiva jos kiinnostaisi vielä lukea jotain muuta minulta :> Ilmoittelen sitten kun sen aika koittaa ;) Iso kiitos sinullekin, että olet pysynyt matkassa mukana! :)

      Poista
  6. Olipa hyvä osa ja päätös tälle tarinalle!

    Mun mielestä ehkä parasta tässä osassa oli Macadamia ja Nora, tai paremminkin heidän ystävyytensä.

    Jännittävästi jäi kutkuttelemaan että mitäköhän Joanille ja Tonylle tuleekaan tapahtumaan.

    Mutta hei, tää oli niitä ainoita kakkosella tehtyjä tarinoita joista tyksin tosi paljon! Kiitos siis tästä tarinasta, ja toivottavasti nähdään sulta vielä joskus uuttakin tarinaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! :> Noran ja Macadamian ystävyys oli isossa osassa, vaikka tämä olikin toisaalta Noran kasvutarina. Hienoa siis että pidit siitä :) Joanin ja Tonyn jutun jätin vähän auki, kuvitelkoon jokainen makunsa mukaan tuleeko heistä ikinä mitään :D Oi, ihanaa että pidit tästä vaikket kakkosen faneja olekaan! Nimittäin tarkoituksena olis jatkaa tarinointia vielä. Simsbloggailu on saanut ison paikan sydämessäni, vaikka välillä elämä tuntuiskin helpommalta ilman :D Kiitos sullekin kun olet jaksanut roikkua mukana! <3

      Poista
  7. Voi että! Ensinnäkin pahoittelut tästä myöhäisestä kommentoinnista, en nimittäin oo ollut kotona kolmeen ja puoleen viikkoon :D No mutta, asiaan.
    Ihana, että tääkin tarina sai onnellisen lopun (: Nora ja Macadamia säilyivät ystävinä ja Joan ja Tony saivat toisensa :3 Tuli kyllä vähän puskista toi Tonyn kosinta, mutta näytti toimivan :D
    Mua jäi vielä vähän kiinnostamaan, miten muiden jengiläisten elämä jatkui (kuten esim. Danny & Jolene etc), mutta toisaalta avoimessa lopussa lukija voi itse keksiä parhaan kohtalon, että ehkä tyydyn sitten tähän (:
    Musta tää koko tarina oli oikein viihdyttävä, semmonen kevyt luettava, joka kuitenkin pisti ajattelemaan. Pientä kritiikkiä siitä, että aika monen henkilön nassussa näkyi melko paljon sitä yhtä ja samaa simssin valmisnaamaa, mutta itse tarinaan se ei vaikuttanut. Kuvat ja teksti sopi kokonaisvaltaisesti yhteen tosi hyvin!
    Tokihan mie sulta luen vaikka ja mitä! Sä kirjoitat jotenkin niin mielikuvituksellisia tarinoita, että nyt mullakin tuli innostus alkaa kuvaamaan Summerdreamsin seuraavaa osaa (minkä voin tehdä tosin vasta ens viikolla, mutta motivaatio on täällä!) :3 Ootan innolla, mitä keksitkään vielä meidän (mun) harmaiden aivosolujen kutkuttamiseksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tarvitse pahoitella, en mäkään aina ihan heti ehdi lukea uusimpia osia :D Niin, ei oikein ollut sydäntä kirjoittaa onnetonta loppua, enkä oikein tiedä.. En viitsinyt ketään tappaakaan, vaikka kävi sekin mielessä ;D Joo, Tonyn ja Joanin jutut oli mulle kysymerkki ihan loppuun saakka, niin päädyin sitten vähän tollaseen.. tollaseen :D Muista henkilöistä olis voinu jatkaa vielä vaikka kuinka paljon, ja alunperin olikin tarkoituksena kertoa vähän kaikista enemmän, mutta sitten tämä muovautuikin enemmän pelkästään Noran tai Noran/Macadamaian tarinaksi. Mukavaa kuulla, että miellytti, simien luominen on välillä musta tosi vaikeeta, kun yritän tehdä erinäköisiä, mutta ääh :D Yritän parantaa :) Voi kiitoksia, ihana kuulla :> Paljon kiitoksia kun olet jaksanut heittää aina ihania kommentteja ja kaikkee :3

      Poista
  8. Voi, ihana tunnelmanmuutos osan alusta loppua kohti mentäessä! Tykkäsin tosi paljon siitä, miten olit onnistunut yhdistämään haikeuden ja onnellisuuden ja saavutit sillä tosi upean lopetuksen!

    Tykkäsin tästä tarinasta niin paljon, mun mielestä toi teinielämän kuvailu ja Noran tunteet tuntui sun kirjoittamana niin aidolta jajaja, tätä oli vain niin kiva lukea ihan alusta loppuun saakka. Ääh, olen sanaton! ._.

    Ajattelin koko ajan, että älä nyt hyvä ihme Joan vain anna Tonylle anteeksi, mutta toi kosintayritys oli jotenkin vain niin hellyttävä, että se sai mun mielen muuttumaan noin vain. En tiedä, tuleeko tuosta parista vieläkään mitään, mutta ainakin saamme lopettaa tarinan tähän onnelliseen mielikuvaan - oli se sitten realistinen tai ei! :D
    Naurahdin muuten kohtaukselle, jossa Tonysta sanottiin, että se vasta nyt huomasi tyttärensä puuttuvan :DD Se kuulosti jotenkin niin hauskalta. Ja niin Tonyn tapaiselta :D

    Ääh, en saa ajatuksiani nyt eroon tuosta lopetuksesta, se oli niin hyvä. ._. Mä en ite osaa kirjoittaa muuta kuin surullisia loppuja (kaikki kuolee ja koko tarina on basically ollut turha :DD) Tai siis, en vaan saa onnellisia lopetuksia kuulostamaan hyvältä. Ehkä siksikin tykästyin tähän niin paljon - se ei ollut prinsessasatujen "he elivät onnellisesti elämänsä loppuun saakka", mutta ei kuitenkaan myöskään traaginen loppu, jossa koko maailma suurinpiirtein räjähtää :D En ymmärrä, miten onnistuit tekemään sen noin hyvin, mutta nostan hattua korkealle ilmaan!

    Haluaisin ehdottomasti lukea sun tarinoita jatkossakin! Mä en yleensä hirveästi tykkää muista simstarinoista kuin kolmosella tehdyistä, mutta tää oli kyllä ihan loistava. Jos (vai kun?) sä joskus aloitat uutta tarinaa, toivottavasti löydän sen ja päädyn lukemaan!♥

    Yhyy, en saa ajatuksia kokoon kirjoittaakseni järkevää kommenttia. Tää oli jotenkin niin tyhjentävä lopetus tälle tarinalle, jota oli suuri ilo seurata x)
    Kiitos tästä!♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oijoi, kiitoksia ihanan pitkästä kommentista! :) Kiitoksia kovasti, minäkin olen ihana sanaton ♥ Haha, realistisuus on so last season! Joan ja Tony saivat onnellisen loppunsa, vaikken ole ollenkaan varma, ansaitsiko ne sitä edes :D Ihanaa kuulla että tykkäsit tosta lopetuksesta, koska toivoin, ettei se tuntuisi tylsältä, kun se ei oíkein ollut onnellinen eikä surullinen. Uuden tarinan olenkin jo aloittanut, mukava kuulla että olet tehnyt mun tarinoiden kohdalla poikkeuksen :> Kiitos paljon sinullekin, kun olet mukana seuraillut tarinaa! :3

      Poista
  9. Todella hieno lopetus, en edes ajatellut että olisin lukiessa kehittänyt jonkinlaisen siteen tähän tarinaan, mutta viimeistä osaa lukiessa tuli jotenkin sellainen tunne, että ympyrä sulkeutuu. Tuli jopa hieman haikeakin olo. Rakastin etenkin tuota viimeistä keskustelua Macadamian ja Noran välillä!! :)

    Kiitos hienosta ja kiinnostavasta tarinasta, jään odottamaan mitä aloitat seuraavaksi kirjoittamaan! Ja hyvää loppukesää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, mahtavaa! :3 Ehkä se oli just toi ympyrän sulkeutumisjuttu, mutta tätä koko osaakin oli jotenkin levollista kirjoittaa, eikä sellaista potkimista niin kuin joskus. Kiitos sinulle, kun olet tätä viitsinyt lueskella, tulen sitten vinkkailemaan uudesta tarinasta.. ;D Hyvää, krhm, syksyä sulle! :) (Voisi joskus opetella vastaamaan kommentteihin ajoissa..)

      Poista
  10. Vaikka en nyt fiksua kommenttia saa aikaiseksi (kiitos kuumeen), niin halusin ilmoittaa että luin ja tykkäsin :--) Kiitos tästä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei se mitään, harvoin sitä kenelläkään on mitään fiksua sanottavaa, mukaan lukien allekirjoittaneella :D Kiitos kovasti kommentistasi, ihanaa että pidit! :)

      Poista
  11. Noran mystisten vanhempienkin ulkonäkö paljastu viimein :D Äiti on ainakin todella kaunis. (Olihan tämä eka kerta? Ellei ollut, niin sitten en vaan muista.) Ymmärrettävästi myös huolissaan ja vihainen Joanille, kun hänen kiltistä tytöstään olikin kuoriutunut kapinoitsija. Mukava (vaikkakin ehkä yllätyksetön) oli kohtaus, jossa Nora ja Joan sopivat riitansa. Mutta oli kyllä ihan paras, kun Tony tuli pyytämään Joanilta anteeksi ja polvistuikin tämän eteen :D "Nouse nyt helvetti ylös sieltä, en mä sun kanssas naimisiin mene" :DDD
    Macadamian ja Noran loppukeskustelu oli kaunis ja erittäin loistava lopetus tarinalle.

    Kokonaisvaltaisuudessaan tykkäsin tästä tarinasta tosi paljon. Muistan, etten aluksi oikein tykännyt Norasta, ja Macadamiakin oli aika ärsyttävä, mutta pikkuhiljaa kiintymykseni kumpaakin kohtaan kasvoi ja nyt on ihan sellainen fiilis että nyyh, ne eivät näe toisiaan enää ):
    Luen kyllä jatkossakin tarinoitasi!

    Iso kiitos tästä, upeaa että sait tarinan näin kunniakkaasti päätökseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noran vanhempia ei ole nähty aikaisemmin :) Mietin itsekin smaa, Sophiesta tuli aika kaunis, harmi kun menin jo poistamaan sen :D Joanin ja Tonyn kohtaus onkin jakanut mielipiteitä, hauskaa että tykkäsit ;D Hienoa kuulla, että tykkäsit, ja hyvä että meni noin päin :D Myönnän, että Nora oli minustakin aika ajoin jotenkin.. raukka :D Eikä meissä ole oikein mitään samaa.. Nojoo, mutta hyvä että ne voitit sut puolelleen :) Kiitos kovasti sinulle! :>

      Poista
  12. En kyllä osannut odottaa, että nimenomaan Anne ilmaantuisi paikalle tapaamaan Noraa sairaalaan. En tiedä ketä sitten odotin - Macadamiaa kaiketi, mutta tajuan nyt kun kirjoitan sen ettei se sopisi tytön tyyliin. Tuo pikainen visiitti Noran ollessa vielä muissa maailmoissa puolestaan sopii varsin hyvin kuvaan.
    Arvelinkin ettei Noraa Hardwick Shoreen jätetä, mutta Joanin sivujuonta en osannut odottaa. Vai että vielä yksi mahdollisuus, mitähän siitä tulee :D

    Mutta loppukohtaus oli iiihana <3 Kuvat olivat ihania, ja muistin taas miksi Macadamia on lemppari. Ja taustamusiikki oli ihana, itsellekin tuli haikea olo. Olihan tämä quite a ride indeed :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Halusin Annellekin loppujen lopuksi yhden isomman kohtauksen, kun hän on jäänyt aika sivuun tarinassa. Heh, tuo kosintakohtaus tuli kieltämättä yllätyksenä, mutta olin jotnekin niin mieltynyt noihin kahteen. Tai sitten minussa on vaan sitä romantikkoa sen verran... Iiih, ihanaa jos pidit siitä! Olihan tämä aikamoista. Kiitos kaikista ihanista kommenteista matkan varrella! ♥

      Poista
  13. Hei jatkuuko tämä blogi vielä?

    VastaaPoista