Osa 11. Virhe

Hei hei hei, toiseksi viimeinen osa! Vähiin käy. En osaa oikein sanoa mitään, jääkööt enemmät löpinät siiten viimeisen osan yhteyteen :D

Pahoittelen, jos hahmot näyttävät erilaisilta, kuin aikaisemmissa osissa. Vaihdoin nimittäin korvaavat ihot, kun en tykännyt niistä edellisistä. Olin ajatellut mennä Hardwick Shoren loppuun asti niillä vanhoilla, mutta en malttanut odottaa. Nämä uudet ovatkin ihanat!

Varoituksen sana: Lukeminen omalla vastuulla. Tähänastisista osista tämä sisältää kaikista rankimpia juttuja, ja toivon, ettei kukaan järkyty tai mitään. Minusta tämä on kutienkin ihan julkaisukelpoista, tuskinpa kenellekään mitään ongelmia tulee. On vähän vaikea arvioida sillä tavalla... Mutta tulipa nyt sanottua varmuuden vuoksi.

Lana Del Rey - Cruel World

VIIMEKSI TAPAHTUNUTTA: Jenkins pidätettiin huumausainerikoksesta, ja hän joutui tarkempiin kuulusteluihin. Nora ja kumppanit selvisivät säikähdyksellä, mutta Joan ei ilahtunut, kun poliisi toi Noran kotiovelle keskeyttäen Joanin ja Tonyn yhteisen yön. Nora ja Joan riitelivät raivoisasti, ja seuraavana päivänä Nora riiteli myös Macadamian kanssa siitä, ettei Macadamia ollut joutunut poliisiasemalle. Rob kertoi Macadamialle, että Danny ja Jolene olivat salassa palanneet yhteen. Macadamia ymmärsi, ettei Nora uskoisi asiaa, eikä suostuisi jättämään Dannya. Hän päätti ottaa ohjat omiin käsiinsä ja soitti Dannylle. Pian Nora sai Dannylta eroviestin, eikä voinut uskoa silmiään. Nora kuitenkin löysi Dannyn Jolenen syleilystä, ja pari syytti Noraa siitä, että tämä olisi kavaltanut Jenkinsin huumebisnekset poliiseille. Nora hämmentyi, ja Jolene kehotti häntä häipymään pysyvästi, mainiten vielä, että Macadamia oli kertonut Dannylle Noran petoksesta. Nora ja Macadamia riitelivät entistä pahemmin, ja näytti siltä, että heidän välinsä olivat lopullisesti katkenneet.

***

***

Joan koputti oveen uudelleen, vaikka tiesi sen olevan yhtä tyhjän kanssa.
   "Nora. Nora-kulta", hän sanoi hellästi, teeskennellen ettei heidän parin päivän takaista riitaansa ikinä ollut ollutkaan.

"Avaa ovi. Ole kiltti."

Nora kuuli Joanin askeleet portaissa, mutta ne varmastikin kuuluivat jostain toisesta ulottuvuudesta. Tässä Noran ulottuvuudessa ei ollut portaita, pelkkää jyrkkää rinnettä, jota hän liukui alaspäin. Ei portaita, joita pitkin pääsisi kiipeämään takaisin ylös.

Nora olisi halunnut sulkea silmänsä ja kuolla, mutta hän oli itkenyt niin paljon, että silmien sulkeminen sattui yhtä paljon kuin niiden auki pitäminen. Hengittäminenkin oli vaikeaa. Hänestä tuntui siltä, kuin hänen keuhkonsa olisivat painuneet kasaan, ja oli ihme, jos hänessä oli enää yhtään vettä jäljellä kaikkien niiden kyyneleiden jälkeen. Oli ihme, ettei hän ylipäänsä ollut vielä painunut kasaan ja kutistunut yhtä olemattomaksi kuin hänen elämänsä tarkoitus maan päällä oli.
   Ja Nora uskoi, että epäilemättä hän olisi riistänyt hengen itseltään, jos hänellä olisi ollut voimia siihen. Hän ei jaksanut enää muuta kuin odottaa, että joku muu tulisi kitkemään rikkaruohot pois.

***

Joan alkoi olla todella neuvoton Noran suhteen. Mistä hitosta hän olisi tiennyt, mitä tehdä? Kurkkua poltti siihen malliin, että olisi saatava kumottua yksi kunnon drinkki, ehkä kaksikin. Hän suuntasi kulkunsa keittiöön, mutta joutui muuttamaan suuntaa kuullessaan puhelimen soivan eteisessä.

"Haloo?" Joan sanoi poissaolevasti nostettuaan kuulokkeen.
   "Joan." Tutun karhea ääni sai Joanin silmät rävähtämään auki.
   "Hei Tony", hän sanoi hiljaa.
   "Sä olet vältellyt mua."
   "Niin olen", Joan huokaisi. Mitä sitä turhaan kieltämäänkään.

























"Sä tiedät, miks mä soitin."
   "En tiedä."
   "Älä valehtele. Mä oon ajatellut meitä." Kyyneleet kihosivaat Joanin silmiin.
   "Mä en", hän sanoi, vaikkei se ollut totta.
 
"Joan. Tule takas mun luo. Mä -"
   "Älä! Älä... Älä sano sitä."
   "Joan..."
   "Mä en pysty tähän Tony. En enää."
   "Joan!" 
   "Hyvästi."
   "Helvetti Joan! Mä rakastan -"

Katkaistuaan puhelun Joan vajosi sohvalle. Hän toivoi, ettei olisi kuullut Tonyn viimeisiä sanoja. Siitä oli kauan, kun hän oli viimeksi kuullut ne sanat, ja sattumoisin niiden lausuja oli ollut viime kerralla sama. Ja siitä viime kerrasta oli...    

...yksitoista vuotta. Oliko todella niin kauan? Toisaalta se tuntui eilisäivältä, toisaalta ne tapahtumat olivat painuneet niin syvälle Joanin muistin perukoille, että ne oli vaikea kaivaa esiin.
   He olivat, hän ja Tony, olleet nuoria ja menestyviä.. ja hyvin rakastuneita. Joanin mallintyöt alkoivat lyödä leiville, ja Tonylla oli oma bändi, vielä tuntematon, mutta hyvässä nousussa sekin.

Mutta koska he olivat nuoria ja holtittomia, ei heidän onnensa voinut kestää säröilemättä. Särö ilmaantui kahden sinisen viivan muodossa. Joan ei ollut halunnut lasta, ei ainakaan sillä hetkellä, ei silloin, kun hänen uransa oli vasta aluillaan.

Ja Tony... Tony ei ollut ilahtunut asiasta. He olivat riidelleet - paljon. Sitten Tony oli lähtenyt toisen naisen luo. Jonkin niistä monista, joiden olemassaololta Joan oli siihen asti sulkenut silmänsä.
























Hän oli valvonut unettomia öitä seuranaan monia viinilasillisia ja puhelin, joka ei koskaan soinut. Ei vaikka hän kuinka aneli ja huusi. Puhelin pysyi mykkänä.

Ja sitten. Kun kaikki viinipullot oli tyhjennetty ja puhelinta heitetty seinään niin monta kertaa, ettei se enää toiminut, hän oli ottanut auton. Ottanut auton ja päättänyt ajaa vaikka elämänsä loppuun asti päästäkseen Tonyn luokse.
   Ei tarvittu loppuelämää. Riitti pari sataa metriä ja monta viinipulloa.

Autokolarista tuli skandaali, josta juorulehdet eivät untuneet saavan kyllikseen. Ja lapsi.. joka ei ollut vielä edes syntynyt, riistettiin häneltä. Yhdessä välähdyksessä hänellä ei ollut enää mitään. Ei lastaan, ei työtä.. Tonya hän ei ollut halunnut nähdä sen jälkeen.

Nyt. Nyt Tony oli taas ilmaantunut hänen elämäänsä. Nyt. Nyt hänen sydämensä oli enää yksi iso kivenlohkare, joka painoi hänen rinnassaan raskaammin kuin mikään oli ikinä ennen painanut.

***

Nora näytti kuvottavalta. Ei se mikään ihme ollut, mutta silti hän hätkähti peilikuvaansa. Kasvot olivat turvoksissa, hiukset rasvaiset kuin ne olisi valeltu öljyllä.

Viileänä virtaava vesi paransi oloa huomattavasti. Nora tuijotti suihkun sinisiä tiiliä, ja äkkiä hänet valtasi voimakas uhmakkuuden aalto. Koko sinä aikana, jonka hän oli Hardwickissa viettänyt - ei, koko hänen elämänsä aikana itse asiassa - hän ei ollut päättänyt mitään itse, aina vain myötäillyt muita. Nyt siihen tuli muutos.

Nora ei aikonut katsella surkeaa naamaansa peilistä enää hetkeäkään. Hän muisti, miten - äh, sen henkilön ajatteleminen tuntui liian pahalta, no oli miten oli - Macadamia oli opettanut häntä tekemään oikein tummat rajaukset...  
   "Tosi smokyt.. Smokyt ja sexyt, hahaha..." Nora yritti sulkea sen räkäisen naurun mielestään.

Pidennykset hiuksiin, musta minimekko, jota hän ei ollut ehtinyt käyttää vielä kertaakaan. Paljon huulikiiltoa. Macadamia olisi ollut ylpeä. Hitot, miksi se typerä ämmä pulpahteli koko ajan Noran mieleen? Hän näytti hyvältä, se riitti.

***

Luojalle kiitos siitä, ettei Joan-täti ollut kotona, Nora pääsi helposti lähtemään herättämättä kysymyksiä. Helppous loppuikin siihen, sillä hänellä ei ollut edes hajuakaan siitä, minne oli menossa. Ei ainakaan keskustaan, siellä saattaisi törmätä useisiin ihmisiin, joita Noraa ei todellakaan kiinnostanut tavata - mieluiten enää ikinä. Niinpä hän lähti kävelemään toiseen suuntaan, valtatien suuntaan. Hän yrittäisi liftaten naapurikaupunkiin, Nexton Riveriin, siellä olisi hienoja klubeja ja baareja, elämää. Jotain muuta kuin tässä surkeassa tuppukylässä.

Nora sai kävellä melkoisen matkan, eivätkä korkkarit olleet parhaat kengät siihen hommaan. Hänen jalkansa olivat pahasti rakoilla, ennen kuin hän pääsi tarpeeksi kauas Nexton Riveriin vievän moottoritien varteen. Eikä "tarpeeksi kaukanakaan" tuntunut olevan tarpeeksi, sillä autoja ei näkynyt mailla halmeilla. Nora alkoi jo tuskastua seisoskeltuaan paikallaan yli tunnin. Lopulta pelastus saapui oranssin Volkswagen Golf I:n muodossa.

Auto pysähtyi Noran kohdalle. Etuovi avautui, kuski astui ulos ja käveli Noran luo. Kauhukseen Nora huomasi tunnistavansa miehen.

Se on se Jenkinsin diileri, Nora henkäisi mielessään. Jenkinsin bileistä. Se, joka ei jäänyt kiinni. Sitten toinen, vielä kauheampi ajatus juolahti hänen mieleensä. Tunnistaisiko mies hänet? Jos hän oli kuullut jostain niitä valheita, että Nora oli kertonut poliiseille...
   "Mihis menossa, muru?" mies heitti. Ilmeisesti hän ei muistanut Noraa. "Tarvitko kyydin?"
   "Nexton River", Nora sanoi ja yritti kuulostaa siltä kuin tekisi tällaista harva se päivä.

"No sepäs sattui", mies hymähti ja katsoi Noraa aurinkolasiensa takaa. Nora otti parhaan flirttailuilmeensä. "Mulla on kämppä Nextonissa. Muutama frendi tulee illalla. Liitytkö seuraan, muru?"
   "Okei", sanoi Nora.
   "Noni, kyytiin sitten."

"Mun nimi on Gringo. Gringo Shade", mies sanoi, kun oli läimäyttänyt oven kiinni perässään ja startannut auton.
   "Mä oon... Nora."

***

Nexton River oli kaupunki, oikea suurkaupunki Hardwickiin verrattuna. Ajomatka sinne oli pidempi kuin Nora oli odottanut, ja kun he pääsivät Gringon talolle, aurinko oli jo laskenut.

Gringon asunto sijaitsi kaupungin laidalla, ei sykkivässä keskustassa, kuten Nora oli toivonut. Mies pysäköi volkkarinsa nuhjuiselle pihatielle vielä nuhjuisemman talon viereen. Oven saranat nitisivät ikävästi, kun Nora työnsi oven auki.

Nora seurasi Gringoa sisälle. Asunnon sisustus vastasi sen nukkavierua ulkopuolta. Seinät oli peitetty rock-henkisillä julisteilla ja sohvat verhoiltu koinsyömillä kankailla. Ihmiset eivät vaikuttaneet taloa kummemmilta. Epämääräisiä, Noraa vanhempia ihmisiä, jotka juttelivat laiskasti keskenään eivätkä kiinnittäneet Noran lainkaan huomiota.

Gringo virnisti. Nora käski takaraivossaan herännyttä ääntä (sitä joka käski juoksemaan pakoon ja lujaa) vaikenemaan ja hymyili epävarmasti takaisin.
   "Kuten näät, mä oon herrasmies", Gringo totesi. "Saako olla drinkki?"

Vahva drinkki oli juuri sitä, mitä Nora oli kaivannutkin. Se teki asiat niin paljon helpommaksi. Eikä juominen jäänyt pelkästään siihen yhteen drinkkiin.
























Gringon imartelevat katseet saivat Noran vakuuttuneeksi, siitä, että asuvalinta oli ollut oikea. Itse asiassa se on ihan hyvännäkönen, Nora huomasi ajattelevansa. Jokin miehessä sai hänen selkäpiinsä kuitenkin karmimaan. Ja luoja ties minkä ikäinenkin se on... Joka tapauksessa hän nyki miehustaansa alemmas ja vastaili Gringon katseisiin imelillä hymyillä.

***

Pää tuntui omituisen raskaalta ja näkö sumealta. Nora nojasi kylmiin kaakeleihin ja hengitti syvään. Oksetti. Omituista, hän ei ollut juonut kuin muutaman lasillisen... Tämä kaikki johtui varmaan siitä, että... Nora mietti, muttei ollut oikein varma, miten oli päätynyt näiden ihmisten pariin.

Nora avasi silmänsä ja katsoi peiliin, josta häntä tuijotti takaisin kirkkaanvihreä silmäpari. Olivatko hänen silmänsä tosiaan niin vihreät? Omituista...  Ehkä se oli väsymystä, hän oli valvonut viime aikoina... Mutta miksi, sitäkään hän ei enää muistanut... Hän pyyhkäisi muutaman hiussuortuvan otsaltaan ja yritti kasata itsensä. Täytyisi palata takaisin.

Ovenkahvaan tukeutuen Nora laahusti pois wc:stä. Tuskin hän oli saanut otettua muutamaa askelta, kun lattia keikahti hänen alleen ja hän horjahti. Joku seisoi hänen edessään.
   "Ootsä okei?" kuului Gringon ääni jostain kaukaa.
   "Mh..Olen olen, päätä vaan.. sär..kee", Nora sammalsi. Kieli ei pysynyt hänen ajatustensa tahdissa. Omituista... Kyllähän hän ajatteli ihan selkeästi...selkeää... Lattia keikahti taas, tällä kertaa rajummin.

Samassa Nora huomasi horjuvansa suoraan Gringon syliin. Lihaksikkaat käsivarret tarttuivat kiinni hänen hartioistaan ja valuivat sitten alemmas selälle.
   "Mä..", Nora oli niin pökerryksissä, ettei tuntenut oloaan edes yhtään kiusaantuneeksi.
   "Sun pitää mennä lepäämään", Gringo sanoi matalalla äänellä hänen korvaansa. Nora nyökkäsi, mutta pään liikuttaminen sai seinät pyörimään kaksinverroin nopeammin.

"Mä olen...ihan kunnosssss.." Nora alkoi sopertaa, mutta Gringo oli jo nostanut hänet käsivarsilleen. Nora ei vastustellut, eikä tiennyt olisiko hänen pitänyt.. Äkillinen nosto tuntui päässä, hän toivoi pääsevänsä takaisin alas... Metalliset rannekkeet raapivat hänen reisiään..

Gringo asetti Noran sängylleen ja toi vesilasin. Nora joi, vaikkei häntä janottanut.
   "Sä näytät hyvältä", Gringo sanoi ohimennen ja tuijotti häntä. Nora laski vesilasin huuliltaan ja katsoi Gringon hahmoa, joka välkkyi välillä selvempänä ja välillä sumeampana.

Hän sulki silmänsä hetkeksi, ja kun hän avasi ne, Gringo oli siinä. Hyvin lähellä. Nora haistoi tupakan ja viinan, ja hien ja partaveden... Gringo tarttui häntä olkapäästä ja veti hänet lähemmäs itseään. Sitten mies suuteli häntä.. Parransänki raapi leukaa.. Gringo suuteli uudestaan, kiivaammin..

Nora sulki silmänsä uudestaan, ja päätti olla avaamatta niitä enää.. Oksetti, pyörrytti vielä enemmän, huone keinui puolelta toiselle, aivan kuin he olisivat olleet veneessä.. Nora tunsi kylmän ilmavireen ihollaan, hän oli alasti... Gringollakaan ei ollut vaatteita, tai ainakin hän oli melko varma siitä.. Hänet painettiin sängynpäätyä vasten...

Hän raotti silmiään vasta kun tunsi Gringon painon häviävän päältään, ja hän näki tämän katoavan huoneesta. Nora tuijotti tapetin koukeroisia kuvioita, ja ne olivat viimeiset asiat, mitkä hän tiedosti ennen kuin kaikki sumeni.

***

Huh. Tässä mentiinkin aika erilaisiin tunnelmiin.Taidan jättää enemmän arvioinnin teille :D Niin tosiaan, jättääkää toki kommenttia, jos on mitään sanottavaa!